Ministeriryhmä linjasi digi-tv:n ehtoja

Hallituksen viestintäpoliittisen ministeriryhmän mielestä yhdellekään kaupalliselle televisioyritykselle ei ole syytä myöntää kokonaista kanavanippua omien digitaalisten ohjelmien välittämiseen.

Yleisradiolle varataan ministeriryhmän kannanoton mukaan tarpeellinen määrä uuden tekniikan kanavia julkisen palvelun televisiotoimintaan.

Ministeriryhmä on käsitellyt periaatteita, joilla digitaalisia televisiotoimilupia voidaan myöntää. Lupapäätösten teko jää seuraavalle hallitukselle.

Ministeriryhmän mielestä joka kanavanipussa tulee olla tilaa nykyisten toimijoiden lisäksi ainakin yhdelle eurooppalaiselle toimijalle sekä yhdelle tai kahdelle muulle kotimaiselle toimijalle tai toimijaryhmälle. Lupapäätöksissä on kiinnitettävä huomiota myös molemmilla kotimaisilla kielillä tuotetun ohjelmiston tarjontaan sekä vähemmistöryhmille suunnattuun ohjelmatarjontaan.

Näillä rajauksilla ministeriryhmä haluaa edistää kilpailevaa ja monipuolista tarjontaa. Pääasiassa urheilua lähettäviä kanavia voisi olla vain yksi. Televisionkatsojien mahdollisuus seurata kiinnostavia urheiluohjelmia pitää kuitenkin turvata.

Ministeriryhmän kannanoton mukaan lähtökohtana pitää olla, että luvat myönnetään televisiotoimintaan. Koska digiverkko sopii hyvin myös esimerkiksi asiointipalvelujen järjestämiseen, hallitus pitää tärkeänä, että toimiluvan saajat kehittävät uusia palveluja mm. teleyhtiöiden ja sisältötuottajien kanssa.

Ministeriryhmä pitää tärkeänä, että toimilupa annetaan vain hakijoille, jotka ovat valmiit sitoutumaan digitelevision yhteisiin teknisiin ja hallinnollisiin järjestelyihin.

Maksutelevisiopalvelujen tarjoajien pitää lisäksi olla mukana yhden kortin palveluratkaisussa ja yhdenmukaisessa asiakas- ja tilaajahallinnossa.

Liikenneministeriö julisti analogiset ja digitaaliset televisio- ja radiotoimiluvat haettaviksi viime vuoden lopussa. Analogiset luvat myönnettiin viime viikolla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat