Ministeriön tulipalon syy ei selvinnyt tutkimuksissa

Kesäkuun puolivälissä sattuneen työ- ja elinkeinoministeriön tulipalon syttymissyy jäänee osin hämärän peittoon. Keskusrikospoliisin paikan päällä suorittamissa tutkimuksissa ei löydetty vikaa sähköjohdoista. Sähkölaitteet olivat niin pahasti palaneita, ettei poliisi voinut tarkistaa niistä vikoja.

Huoneessa, josta palo sai alkunsa, oli paljon sähkölaitteita. On todennäköistä, että palo on alkanut jostakin niistä. Mitään viitteitä siihen, että palo olisi tahallaan sytytetty, ei löytynyt. Poliisi ei enää jatka tutkimuksia.

Aleksanterinkadulla sijaitsevista toimitiloista 3 000 neliötä on ollut poissa käytöstä tulipalosta asti. Sammutuksesta aiheutuneiden vesivahinkojen kuivaus jatkuu edelleen.

-Tämän kuun loppuun saakka tehdään raivaustöitä. Sitten ruvetaan suunnittelemaan ja miettimään, halutaanko tilojen tasoa parantaa. Sekä aikataulu että kustannusarvio ovat auki, Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja Jukka Liede kertoo.

Liede sanoo, että tiloihin päästään palaamaan aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, mutta töihin saattaa mennä jopa vuosi. Senaatti-kiinteistöt järjesti ministeriölle noin 70 työhuonetta muista tiloista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat