Ministeriöiden budjettivääntö alkoi

Valtion ensi vuoden talousarvion valmistelu on edennyt ministeriökohtaisiin neuvotteluihin.

Sosiaali- ja terveysministeriön sekä kehitysyhteistyön määrärahat päätetään vasta kuun lopulla pidettävässä budjettiriihessä. Myös valtion asuntotuotannon määrärahat säilyivät vielä tänään hämärän peitossa, mikä tavallisesti kielii neuvotteluissa syntyneistä erimielisyyksistä.

Sen sijaan ulkoministeriön, oikeusministeriön ja puolustusministeriön määrärahoista päästiin sopuun vaikeuksitta.

Sosiaali- ja terveysministeriössä epäsopua syntyi lähinnä kuntien talouteen liittyvissä peruspalveluasioissa, kuten terveydenhoitokysymyksissä, jotka kuuluvat peruspalveluministeri Eva Biaudetin (r.) toimialaan. Yksityiskohdista tai erimielisyyksien suuruuksista ei ministeriössä tänään kerrottu.

Ympäristöministeri Satu Hassi (vihr.) ei puolestaan päässyt sopuun valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) kanssa kehitysavun määrästä ja suuntaamisesta.

Hassin mukaan riidassa on kyse kymmenistä miljoonista markoista. Kärhämää syntyy eritoten siitä, kuinka paljon Kosovolle myönnettävää apua voi vähentää muusta kehitysavusta. Hassi kertoo pelkäävänsä, että jos koko kehitysavun kasvu suunnataan Kosovoon, se voi vähentää muuta avustustyötä. Lisäksi kyse on siitä, mitä budjetin eri momenteilta olevia varoja voi luokitella kehitysyhteistyörahoiksi. Kehitysapurahoista päästään päättämään vasta, kun ensin on tehty kansainväliset päätökset Kosovon auttamisen työnjaosta ja rahoittamisesta eli paljonko rahaa tulee EU:lta ja kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta.

Valtiovarainministeriön mielestä Kosovon auttaminen ei saa nostaa kehitysyhteistyöhön tarvittavaa rahamäärää. Kehitysavusta vastaavat toivoivat, että kehitysapukohteista voitaisiin päättää jo nyt, jolloin Kosovon auttaminen hoidettaisiin tarvittaessa lisärahoituksella. Neuvotteluissa ei kajottu päätökseen pitää kehitysavun taso 0,34 prosenttina bruttokansantuotteesta. Talouskasvu nostaisi kehitysavun 2,3 miljardista noin 2,5 miljardiin markkaan.

Ympäristöministeriön esitykset menivät läpi

Ympäristöministeriön omat menot menivät läpi kehysten mukaan tehtyjen esitysten mukaisesti. Edellisissä budjettineuvotteluissa vähennettiin ympäristön suojeluun sekä yhdyskuntiin, alueiden käyttöön ja luonnonsuojeluun suunnattavia varoja.

Kaksi kolmasosaa ympäristöministeriön varoista kuluu asumistukeen ja muihin valtion asumismenoihin, jotka kuuluvat toisen valtiovarainministerin Suvi-Anne Siimeksen (vas.) toimialaan. Varsinaiseen ympäristönsuojeluun menee runsas miljardi.

Valtion rahoittamasta asuntotuotannosta ei tänään käytyjen neuvottelujen jälkeen annettu tietoja. Neuvottelujen sanottiin "olevan kesken". Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) lupaili viime viikolla budjettirunkoa esitellessään, että valtio tukee asuntotuotantoa noin 7 miljardilla markalla. Varat suunnataan budjetin ulkopuolisen Valtion asuntorahaston kautta aravalainoina ja korkotukilainoina. Täksi vuodeksi araviin myönnettiin 3,9 miljardia ja korkotukilainoihin 3 miljardia markkaa.

Velkaneuvonta jää budjettiriiheen

Oikeusministeriön budjettineuvotteluista jäi budjettiriiheen ratkaistavaksi velkaneuvonnan lakisääteistäminen. Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) kertoi neuvottelujen jälkeen, että asia siirtyy budjettiriiheen, koska lakisääteistämistä esittänyt oikeusministeriön työryhmä sai työnsä valmiiksi vasta tänään.

Suuri ongelmia oikeusministeriön budjetissa ei Koskisen mukaan ole. Koskisen toiveissa on saada budjettiin Vantaan lääninvankilan rakennustöiden aloittaminen, mitä on vuosien varrella lykätty useaan kertaan, kun on haluttu hillitä julkista rakentamista suhdannesyistä.

Myöskään puolustusministeriön budjetista ei syntynyt mainittavia kiistoja. Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin (r.) mukaan hänen ministeriönsä pysyi esityksissään hyvin kehyksissä. Merkittävintä uutta puolustusministeriön budjetissa on Kosovon rauhanturvaoperaatioon osallistuminen, minkä kustannuksista noin puolet rahoitetaan puolustusministeriön kautta. Ensi vuoden aikana operaatioon tarvitaan ainakin 320 miljoonaa markkaa.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on luvannut tiukan budjettikurin jatkuvan ensi vuonnakin. Budjettineuvottelut jatkuvat huomenna maa- ja metsätalousministeriön, sisäministeriön, liikenneministeriön, työministeriön ja opetusministeriön osalta. Ainoastaan kauppa- ja teollisuusnimisteriön neuvottelut jäävät perjantaiksi.

Varsinainen hallituksen budjettiriihi alkaa sunnuntaina 25. heinäkuuta.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat