Ministeriö puuttui tilanteeseen: Lentoliikennettä uhannutta lakkoa siirretään parilla viikolla

Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt siirtää kahdella viikolla hiihtolomien lentoliikennettä uhanneita työnseisauksia.

Päätökset teki ministeri Jari Lindström (ps.) valtakunnansovittelijan esityksestä.

Ammattiliitto Pro ja Ilmailualan Unioni IAU ja Palvelualojen työnantajaliitto Palta ovat neuvotelleet tuloksetta valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla. 

IAU:n ensi perjantaina helmikuuta alkavaksi ilmoittama lakko voidaan järjestää siis perjantaina 3. maaliskuuta.

"Rajoittaa räikeästi työtaisteluoikeutta"

Ammattiliitto Pron mielestä lentoalan lakon siirto on lainvastainen lakko-oikeuden rajoitus. Ammattiliitossa ollaan yllättyneitä, että työriitalain menettelyä päätettiin käyttää tällaisessa tilanteessa.

Pro näkee, että työriitalain pykälää on käytetty väärin, Pron palvelusektorin johtajan Else-Mai Kirvesniemi kertoo. Kirvesniemen mukaan lakko olisi vaikuttanut enintään kahdeksaan lomalentoon.

– Ovatko lomalennot todella sellainen yhteiskunnan elintärkeä toiminto, jonka takia lakkoa voidaan lain nojalla siirtää? Päätös rajoittaa räikeästi työtaisteluoikeutta ja on mielestämme työriitalain vastainen toimenpide, kommentoi Kirvesniemi tiedotteessa.

Prossa ollaan myös yllättyneitä, että työriitalain menettelyä päätettiin käyttää. Kirvesniemen mukaansa ammattiliitto pohtii nyt, millaisiin toimiin se seuraavaksi ryhtyy asiassa.

IAU jatkaa sovittelua, Palta tyytyväinen

Ilmailualan Unionin puheenjohtaja Juhani Haapasaari ei pitänyt lakon siirtoa mullistavana tapauksena.

– Kun tällainen ilmoitus tulee niin sillä mennään, Haapasaari sanoi.

Lakon siirtäminen tarkoittaa Haapasaaren mukaan sitä, että lakon sovittelulle on enemmän aikaa.

– Me keskitymme siihen, että saamme paremmat työehdot, Haapasaari jatkoi.

Palta taas oli siirtoon tyytyväinen. 

– On tärkeää, että sovittelulle saadaan lisää aikaa, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo tiedotteessa.

Ilmailualan Unioni uhkaa työtaistelulla, koska järjestö haluaisi päästä neuvottelemaan työehdoista Paltan kanssa, mutta Palta kieltäytyy tekemästä uutta sopimusta Unionin kanssa.

Tästä uhkaavassa lentolakossa on kyse 9:05


Lue myös:

    Uusimmat