Ministeriö lupailee ratkaisuja uraanivaltauksiin syyskuussa

Kauppa- ja teollisuusministeriö aikoo ratkaista kantansa uraanivaltaushakemuksiin syyskuussa. Uraanivaltaushakemukset ovat herättäneet kiukkua mm. Itä-Uudellamaalla, jossa alueen asukkaat pelkäävät toiminnasta syntyviämahdollisia ympäristöhaittoja. Päättäjät ovat rauhoitelleet uraanivaltaushakemuksista syntynyttä kohua muistuttamalla, ettei uraanin etsintä välttämättä johda sen pidemmälle.

Kauppa- ja teollisuusministeriö KTM arvioi nyt ratkaisevansa kantansa ensimmäisiin uraanivaltaushakemuksiin syyskuussa. Valtauslupa oikeuttaisi yrityksen tutkimaan aluetta ja etsimään uraania, mutta kaivostoimintaan tarvittaisiin erillinen lupa.

Uraanivaltausten ratkaisua ovat pitkittäneet lukuisat lausunnot ja vastineet, joita KTM on saanut lupahakemuksista. Kansainvälisten yritysten varaukset ja lupahakemukset ovat aiheuttaneet suurta kohua muiden muassa Itä-Uudellamaalla. Alueen asukkaat pelkäävät toiminnasta syntyviä ympäristöhaittoja ja asuntojensa arvon laskua.

Myös kaivosalalta on tullut arvostelua. Sen mielestä nykyinen lupamenettely on kohtuuttoman hidas kuulemisineen.

KTM:n teknologiaosaston päällikkö ylijohtaja Paula Nybergh kertoi tänään, että ensimmäisenä otetaan kantaa Pohjois-Karjalaan tehtyihin hakemuksiin. Hän tähdensi valmistelun vaativan huolellista työtä ja siihen on varattava aikaa. Aikataulua on tarkistettu useampaan kertaan.

Nyberghin mukaan Uudenmaan ja Lapin hakemuksiin ratkaisuja on luvassa pian sen jälkeen.

Alueille on haussa useampia lupia, koska valtauslupa annetaan rajatulle alueelle. Varauksia on enemmän. Varaus on tavallaan alueen ennakkorekisteröinti eikä kaikkiin välttämättä haeta valtauslupaa.

Valtauslupa on voimassa korkeintaan viisi vuotta, mutta siihen voi saada kolme vuotta lisäaikaa.

Kaivosluvasta päättää maan hallitus.

Päättäjät ovat rauhoitelleet uraanivaltaushakemuksista syntynyttä kohua muistuttamalla, ettei uraanin etsintä välttämättä johda sen pidemmälle ja mahdollisiin kaivoshakemuksiin jouduttaisiin ottamaan kantaa pitkän ajan päästä. Hankkeita arvostelevat taas lähtevät siitä, että vastarinta on aloitettava silloin, kun tulevaisuuteen voidaan todella vaikuttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat