Mainos

Ministeriö: Irakin al-Qaida on miltei murskattu

Irakin pääkaupungin kaduilta löytyy enää kolmesta viiteen ruumista päivittäin, kun vielä helmikuussa määrä oli 15-20.

Irakin sisäministeriö kertoo tuhonneensa 75 prosenttia al-Qaidan terroristiverkostosta päättyvän vuoden aikana. Myös murhat, sieppaukset ja tapot ovat vähentyneet jyrkästi.

Maan rajojen tiukempi vartiointi on ministeriön mukaan tyrehdyttänyt ulkomaisten taistelijoiden pääsyn maahan, mikä on osaltaan kohentanut Irakin turvallisuutta.

- Olemme tuhonneet 75 prosenttia al-Qaidan piilopaikoista, ja mursimme suuren rikollisrenkaan, joka tuki al-Qaidaa Bagdadissa, sanoi ministeriön edustaja Abdul Karim Khalaf.

Parhaillaan turvallisuusjoukot jäljittävät kohti pohjoista vetäytyviä al-Qaidan taistelijoita.

Khalafin mukaan pääkaupungin kaduilta löytyy enää kolmesta viiteen ruumista päivittäin, kun määrä vielä helmikuussa oli 15-20.

Irakissa olevien amerikkalaisjoukkojen komentaja David Petraeus varoitti samaan aikaan, että parantunut turvallisuustilanne voi helposti kääntyä taas pahempaan suuntaan.

- Väkivallan määrä ja siviili- sekä sotilastappiot ovat selvästi vähentyneet, ja toivo on herännyt uudestaan irakilaisten keskuudessa. Tämä kehitys voi kuitenkin kääntyä, ja työtä on vielä paljon jäljellä, hän sanoi sotilailleen.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.