Ministeriö haluaa hillitä broilerintuotannon kasvua

Maa- ja metsätalousministeriö aikoo ryhtyä jarruttamaan broilerituotannon kasvua. Porilaisen Satakunnan Kansan tietojen mukaan ministeriössä suunnitellaan ainakin broilerinkasvatuksesta maksettavan tulotuen leikkaamista. Lisäksi investointitukien myöntäminen uusien kasvatushallien rakentamiseen mahdollisesti keskeytetään.

-Investointituki voidaan joutua lopettamaan ihan sen tähden, että tuotanto uhkaa paisua liikaa emmekä halua broilereista uutta ylituotanto-ongelmaa, sanoo maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä (sit.) lehden haastattelussa.

Muutoksia arvellaan olevan edessä vuodenvaihteessa. Broilerien lisäksi ministeriössä seurataan tarkoin myös sianlihan tuotantoa. Hemilä vakuuttaa kuitenkin, että mitään päätöksiä ei vielä ole tehty.

Broilertuotanto kasvaa tänä vuonna noin 10 prosenttia viime vuodesta eli noin 50 miljoonaan kiloon. Tuottajat huomauttavat kuitenkin, että tuotannon kasvu vastaa kulutuksen kasvua.

Kun pohjoisesta tulotuesta sovittiin, EU edellytti ettei tuki saa johtaa tuotannon kasvuun alueella. Broilereille tuolloin sovittu tuotantoraja ylittyy nykyisin pohjoisella vyöhykkeellä runsaalla 50 prosentilla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat