Ministeriö: Haamutöistä ilmoittelevat yritykset kuriin

Työ- ja elinkeinoministeriö on laittamassa työpaikkailmoittelun väärinkäytökset kuriin. Turun Sanomien mukaan jotkut yritykset laativat ilmoituksia ns. haamutyöpaikoista eli työpaikoista, joita ei ole edes olemassa.

- Ne haluavat esimerkiksi kokeilla, millaisia hakijoita ne voisivat saada, kertoo työmarkkinaneuvos Jarmo Palm työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Ministeriö aikookin nyt laatia yhteiset säännöt siitä, millaisia tietoja työpaikkailmoituksessa on oltava. Esimerkiksi provisioihin perustava palkkaus on jatkossa ilmoitettava selkeästi.

Työmarkkinaneuvoksen mukaan ministeriö voi puuttua ilmoitteluun vain työvoimatoimistoissa ja muissa valtion tiloissa. Yleinen lainsäädäntö koskee silti myös lehti- ja internet-ilmoittelua.

Eniten ongelmia on esiintynyt henkilöstövuokraus- ja verkostomarkkinointiyritysten ilmoituksissa. Palm muistuttaa kuitenkin Turun Sanomien haastattelussa, että enemmistö yrityksistä toimii eettisesti oikein työpaikkailmoitusten suhteen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat