Ministeriö ei voi määrätä vaalirahailmoituksen tekoon

Oikeusministeriö ei voi määrätä poliitikkoa tekemään ilmoitusta vaalirahoituksestaan, jos sellainen on jäänyt tekemättä. Ministeriö ei myöskään voi antaa uhkasakkoa samasta aiheesta, sanotaan oikeusministeriön perjantaina julkistamassa selvityksessä.

Vaalirahailmoitusten valvonta jää ministeriön mukaan näin ollen tiedotusvälineiden varaan ja poliitikot kantavat virheellisistä ilmoituksista poliittisen vastuun.

Selvitys tehtiin Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolaisen oikeuskanslerille tekemän kantelun takia. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pyysi kesäkuun alussa ministeriöltä selvitystä siitä, miten ilmoituksia ministeriössä käsitellään ja miten vallitsevaa käytäntöä voidaan perustella oikeudellisesti. Laki vaalirahoituksesta ilmoittamisesta tuli voimaan toukokuussa 2000.

Asiasta valittaneen Virolaisen mielestä nyt julkistetussa selvityksessä ei ole oikeastaan mitään uutta. Vaaliviranomaiset ovat aiemminkin vedonneet siihen, että vaalirahailmoituksia ei ole nykyisin voimassa olevan lain puitteissa mahdollista tarkistaa. Ehdokkaat ja heidän tukiyhdistyksensä eivät ole kirjanpitovelvollisia, eikä laki edellytä kuittien liittämistä ilmoitukseen.

- Mutta voisihan ministeriö pyytää ehdokkaita täydentämään ilmoituksia, johtihan se keväälläkin tulokseen, kun niitä täydenneltiin. Totta on, että laki ei vaadi täsmällisesti kertomaan, mutta ei laki sitä kielläkään, Jyrki Virolainen sanoi.

Kohina vaalirahoitusilmoitusten ympärillä tiivistyi toukokuussa, kun kävi ilmi, että monet kansanedustajat eivät olleet jättäneet kampanjansa summista ilmoitusta tai ilmoitukset olivat hyvin puutteellisia. Myöhemmin hämminkiä aiheuttivat esimerkiksi Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen suhteet keskustalaisiin politiikkoihin ja ministeri Mauri Pekkarisen Suomi-Soffa-rahat.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka aikoo perehtyä oikeusministeriön selvitykseen ja antaa siihen vastauksensa palattuaan kesälomalta heinä-elokuun vaihteessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat