Ministerillä vahva usko moduulirekkoihin

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) uskoo, että supersuuret moduulirekat jatkavat liikenteessä vielä kahden vuoden väliaikaispäätöksen jälkeenkin.

Euroopan parlamentin liikennevaliokunta on tehnyt päätöksen, jonka mukaan Suomi ja muutamat muut maat saavat edelleen liikennöidä moduulirekoillaan EU:n alueella.

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) pitää päätöstä merkittävänä, vaikka se on määräaikainen. Kahden vuoden aikana suurten rekkojen vaikutuksia ympäristöön ja infrastruktuuriin selvitetään ja uusia päätöksiä tehdään selvityksen jälkeen.

Vaikka päätös on väliaikainen, niin liikenneministeri uskoo moduulirekkojen jatkavan liikenteessä kahden vuoden määräajan jälkeenkin.

–Toki se vaatii meiltä edunvalvontaa jatkossakin. Mutta näen, että meillä on hyvin ympäristöystävällistä ja toimivaa kalustoa, joka kyllä kestää sen tarkastelun, mitä tulossa on, sanoo ministeri Kyllönen.

Tämän päivän Suomelle myönteisestä päätöksestä huolimatta, ministeri ei näe syytä juhlaan.

–Kokonaisuus on vietävä maaliin siellä EU:ssa ja juhlitaan vasta kun se viimeinen nuija on lyöty pöytään, sanoo ministeri.

EU-liikennevaliokunnan päätöksen on saatava vahvistuksensa vielä parlamentista, ja silloinkin kyseessä on määräaikainen päätös kahdeksi vuodeksi.

Lue myös:

    Uusimmat