Ministeri Saarikon kommentti: Rakastan sinua

Ja sitten tapahtui muutos. Kollektiivinen havahdus huoltosuhteeseen, kestävyysvajeeseen, eläkejärjestelmän kantokykyyn. Vanhenevaan maahan, jossa lapsia syntyy historiallisen vähän.

Enää ei naureskella. Perheet ja lapset ovat nyt politiikan kovassa ytimessä.

Joku tässä kuitenkin on pielessä. Puhumme syntyneistä ja syntymättömistä lapsista tulevina veronmaksajina, mutta lapsuuden ja perheiden itseisarvon sivuutamme. Syntyvyystilaston vauva on kokonainen elämä, ihme, joka muuttaa vanhempiensa elämän.

Olemme kyenneet laajentamaan ymmärrystämme varhaisten vuosien merkityksestä ja puhumme päiväkotien tehtävästä. Mutta entä kodit? Isät, äidit, isäpuolet, äitipuolet, sisarukset, isovanhemmat? Niissä ihmissuhteissa lapset kasvavat. Kotien seinien sisällä rakennetaan joko pelkoa tai luottamusta maailmaan, muodostetaan malleja miehinä ja naisina olemisesta - ja parisuhteesta.

Meidän on puhuttava parisuhteista

Nostan vielä vähän vaikeuskerrointa. Meidän on puhuttava myös parisuhteista. Rakkaudesta, seksistä, eroista, kriiseistä, odotuksista, sukupuolten rooleista, tunteista, tunnelmista. Ei kai se nyt ihan sattumaa ole, että naistenlehdet kirjoittavat ihmisten parisuhteista ja niiden karikoista. Ei kai se ole sattumaa, että uutiset älylaitteista sängyssä seksin esteenä on klikatuimpia juttuja. Näillä asioilla on väliä.

Ihmissuhteissa me rakennumme; nujerrumme tai vahvistumme. Läheisyydestä ja intohimosta me voimaannumme. Vaikka melkein hävettää edes tämä näpytellä, sanon silti: seksi ja syntyvyys muuten liittyvät toisiinsa. Japanissa nuorten vähäinen kiinnostus seksiin on yhteiskunnallinen puheenaihe. Seksuaalikasvatus ja tunteista puhuminen kuuluvat osaksi opetussuunnitelmia - ja sopisi kuulua vielä paljon enemmänkin.

Olemme vaaravyöhykkeellä. Pian joku oikeutetusti muistuttaa, että parisuhde on yksityisasia. Niin onkin. Mutta sen vaikutukset ovat yhteiskunnallisia. Jäin muuten miettimään, mille hallinnonalalle parisuhteiden asiat kuuluvat?

Esimerkiksi ero on aina riski, jossa aikuisten toimintatavat ratkaisevat sen vaikutukset lapseen. Aikuiselle itselleen se on aina kuin pieni kuolema. Silti erossa voi myös onnistua.

Yli miljoona asuu yksin

Parisuhteen pahimmat painajaiset, kuten lähisuhdeväkivalta on erittäin poliittinen ja tärkeä kysymys. Oma kipunsa on heillä, jotka haluaisivat löytää kumppanin, mutta sopivaa ei ole osunut kohdalle. Yli miljoona suomalaista asuu yksin. Joulun odotuksessa saattaa silloin olla ripaus kaipausta.

Mutta ei aina tarvitse puhua vain ongelmista. Onnellisessa parisuhteessa olija säteilee ympärilleen hyvää; jaksaa työssä, pärjää paineissa, pysyy terveempänä ja taloudellisesti varmemmalla pohjalla. Muistuttaa myös sopii, että parisuhteet ovat kaikenikäisten asia; mummoilla ja papoillakin on parisuhde.

Päätin kirjoittaa tästä, kun tuttavani toisella paikkakunnalla kertoi päätyneensä rakkautta laimentaneiden ruuhkavuosien keskellä miehensä kanssa pariterapiaan. Jo pelkkä päätös on juhlimisen arvoinen – he haluavat yrittää.

Parisuhdetyö kaipaa lisävoimia

Mutta asiasta tekee poliittisen se, että parisuhdetta tukevaan neuvontaan ja terapiaan oli mahdottoman monimutkaista päästä. Pitkä odottelu puhelinlinjoilla päättyi tietoon kuukausien jonosta. Omaa vuoroa odotellessa monen tie ehtii jo erkaantua eri suuntiin. Tätä tietoa kuulee valitettavan monesta paikasta.

Tarvitsemme lisää voimavaroja parisuhdetyöhön, jossa ansiokkaasti kolmas sektori järjestöjen voimin sekä seurakunnat tekevät nyt jo parhaansa. Työ tarvitsee enemmän tukea, lisää väkeä, lisää tutkimusta vaikuttavuudesta. Lupaan tehdä tämän eteen osani.

Harva kuolinvuoteellaan miettii, olinko hyvä veronmaksaja. Harva käpertyy joulukuusen valaisemaan sohvannurkkaan kestävyysvajemietinnön kanssa. Mutta jokainen meistä haluaa rakastaa ja olla rakastettu.