Ministeri Mykkänen MT:lle: Päästötavoitteissa on kiristämisen varaa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) pitää EU:n päästötavoitteita kohtaan esitettyä kritiikkiä turhana, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus. 

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen haluaisi teollisuudelle jopa entistä kovemman päästövähennystavoitteen. Hänestä valinta tehdään päästöhinnoittelun vetämän muutoksen ja tuhlaavamman, uusiutuvien energian tukiin nojaamisen välillä. 

EU:n on tarkoitus vähentää kasvihuonepäästöjä vuoden 1990 tasosta vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. 

Mykkäsen mukaan esimerkiksi 50 prosentin tavoite johtaisi parempaan tulokseen ja poistaisi tarpeen esimerkiksi tuulivoiman tuilta, joita Suomi maksaa tänä vuonna liki 200 miljoonaa euroa. 

Mykkänen sanoo lehdelle, että Suomesta pitää kehittää edelläkävijä uusissa energiaratkaisuissa. 

– Suhtautumisessa (päästörajoihin) on kysymys siitä, uskommeko että biotaloudesta ja liikenteen sähköistämisestä on muuhunkin kuin juhlapuheisiin.  

Suomelle EU:lta kova päästövähennystavoite 2:05

Lue myös:

    Uusimmat