Ministeri Haglund järkyttyi tulvatuhoista

Puolustusministeri Carl Haglund vieraili maanantaina Pohjanmaalla, jossa tulva aiheutti laajoja tuhoja viikonlopun aikana.

Puolustusvoimien helikopterilla paikalle saapunut Haglund kertoi järkyttyneensä matkan aikana näkemistään tulvan jäljistä.

– Tilanne on aivan poikkeuksellinen. Poliittista tahtoa korvausten maksamiseen kyllä löytyy, Haglund vakuutti.

Haglundin mukaan valtion pitää varautua lisäbudjettiin tulvavahinkojen korvaamisessa. Tarvetta lisäbudjetille arvioidaan myöhemmin, kun tuhojen suuruus on saatu selvitettyä.

Tulvavahinkojen korvausten on tarkoitus siirtyä vuoden 2014 alusta valtiolta vakuutusyhtiöiden vastuulle.

Haglund sanoi, että muutos on käyty tarkkaan läpi, mutta sitä voidaan edelleen arvioida.

– Ensisijaisesti tulvaongelma pyritään kuitenkin ratkaisemaan rakenteita vahvistamalla, ettei tällaisia tilanteita pääse syntymään, Haglund totesi.

Tulvien aikana muun muassa Kauhavan lentosotakoulu tarjosi pelastuslaitokselle paljon apua. Ministeri lupasi, että apu tulee olemaan lähellä myös lentosotakoulun lakkauttamisen jälkeen.

– Tulevaisuudessa materiaaliapua kuten hiekkasäkkejä levitetään suoraan pelastuslaitoksiin.

(MTV3 - STT)

Katso Outi Airolan juttu Kauhajoelta (Seitsemän uutiset 8.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat