Ministeri: Arafat hyväksyi Abbasin eron

Palestiinalaisen oikeusministerin mukaan palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on hyväksynyt pääministeri Mahmoud Abbasin eron. Arafatin päätöksen virallisuudesta ei kuitenkaan edelleenkään ole varmuutta.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on hyväksynyt pääministeri Mahmoud Abbasin eron, kertoi oikeusministeri Karim Abu Salah tänään. Myös palestiinalaisten pääneuvottelija Saeb Erekat ja Arafatia lähellä olevat lähteet vahvistivat asian.

Ministeri Salah kertoi asiasta poistuttuaan palestiinalaisten kansanedustajien kokouksesta, jonka Arafat oli kutsunut koolle Ramallahiin. Arafat luki kokouksessa Abbasin erokirjeen ja sanoi, että Abbas jatkaa virkaatekevänä pääministerinä kunnes tilanne selviää.

- Presidentti voi jatkossa pyytää Abbasia jatkamaan pääministerinä tai valita hänen tilalleen jonkun toisen, kertoivat lähteet.

Työministeri Ghassan al-Khatibin mielestä Arafat ei ollut vieläkään päättänyt hyväksyykö hän pääministerinsä eron.

- Arafatin mukaan on valitettavaa, että Abbas turvautui tällaiseen päätökseen, mutta hän ei antanut mitään lausuntoa, joka olisi viitannut siihen, onko hän hyväksynyt eron vai ei, al-Khatib sanoi.

USA sitoutunut yhä tiekarttaan

Yhdysvallat on yhä sitoutunut Lähi-idän rauhansuunnitelman toteuttamiseen Abbasin eroilmoituksesta huolimatta, kertoi Valkoinen talo.

Yhdysvallat kehottaa kaikkia osapuolia tarkkaan harkitsemaan toimiensa seurauksia syntyneessä tilanteessa. Maa aikoo olla yhteydessä kaikkiin Lähi-Idän osapuoliin.

EU pahoitteli

EU:n ulkoministerit ilmaisivat tänään kokouksessaan syvän huolestuneisuutensa Abbasin eroilmoituksesta. Unionin ulkopoliittinen edustaja Javier Solana kertoi matkustavansa jo tänään Lähi-itään auttaakseen kriisin ratkaisemisessa.

EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi kuvasi eroilmoitusta taka-askeleeksi rauhanhankkeessa. Hänen mukaansa eropäätös on selvä merkki siitä, että maltillinen siipi palestiinalaisten johdossa on hävinnyt.

Yhdysvallat ei heti kommentoinut eroilmoitusta, mutta ilmoitti seuraavansa tilannetta tarkasti.

Israel pommitti Hamasin johtajaa

Hamasin hengellinen johtaja Ahmed Yassin haavoittui lievästi tänään Israelin ilmaiskussa Gazassa, palestiinalaiset turvallisuuslähteet kertoivat. Yassinia osui lähteiden mukaan oikeaan olkapäähän.

Hamasin perustajiin kuuluva ja pyörätuolissa istuva Yassin oli ehtinyt poistua Gazan kaupungissa sijaitsevasta talosta, johon Israelin ilmaisku kohdistui.

Israelin Hamas-aktivisteihin kohdistamissa ilmaiskuissa on parin viime viikon aikana saanut surmansa 11 Hamasin jäsentä ja neljä sivullista.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 06.09.2003).

Lue myös:

    Uusimmat