Minikannettavien aikakausi päättymässä?

Pienet minikannettavat ovat olleet yksi kuluneen vuoden hittituotteista, mutta tilanne saattaa muuttua ensi vuonna. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että joidenkin asiantuntijoiden mukaan minikannettavien suosio on jo hiipumassa.

-Netbook-koneiden päivät ovat luetut, kommentoi teknologiablogi Pocket Linkin perustaja Stuart Miles.

Miles ennustaa, että internetin käyttötavat muuttuvat ja muut laitteet tulevat minikannettavien tilalle. Hänen mukaansa ihmiset eivät halua sellaista "perustavaraa" enää niin kiihkeästi. Milesin mielipiteet juontavat juurensa hänen uskomuksestaan, jonka mukaan minikannettavat ovat menettämässä otettaan siitä, mikä teki niistä alunperin niin houkuttelevia.

Asus Eee PC käynnisti trendin

Minikannettavien trendi käynnistyi vuonna 2007 Asuksen Eee Pc 700 ja 701 -tietokoneiden myötä. 700-mallissa oli 2 gigan kovalevy, 512 MB Ram -muisti ja 900 Hz Intel Celeronin prosessori sekä seitsemän tuuman näyttö. Se oli halpa, hauska ja todellinen lahja sellaisille, jotka haluavat yhteyden verkkoon matkoillaan.

Minikannettavan suosio on Milesin mielestä nyt menossa heikompaan suuntaan, koska se on saanut niin paljon matkijoita.

Monet minikannettavat käyttävät Windows XP- tai Windows 7 -käyttöjärjestelmiä. Tämä on puolestaan nostanut tuotteiden hintoja. Monien minikannettavien hinnat ovatkin kohonneet lähelle täysikokoisia kannettavia.

Miles uskoo, että ihmiset etsivätkin nyt konetta, joka pystyy vastaamaan tehokkaammin heidän vaatimuksiinsa. Milesin mukaan minikannettavien alkuperäinen viehätysvoima ei yksinkertaisesti riitä enää. Netin käyttäjät haluavat nyt koneeltaan jo paljon muutakin kuin mahdollisuutta perustason netin käyttöön tai sähköpostien lukemiseen.

- Netin käyttäjien muuttuvat tarpeet ovat liian monimutkaisia sellaisille perustason koneille, Miles tiivistää.

"Ihmiset haluavat omiin tarpeisiinsa viritettyjä koneita"

Siruvalmistaja Armin mukaan sosiaalisen median yleistynyt käyttö tarkoittaa sitä, että kuluttajat etsivät laitteita, jotka on viritetty erityistarpeisiin vastaaviksi. Armilta toivotaan lisäksi, että minikannettavien valmistajat käyttäisivät enemmän Linuxia koneiden käyttöjärjestelmänä.

Christopher David SonyEricssonilta ennustaa, että erilaisille ihmisille on tulossa paljon erilaisia koneita. Hänen mukaansa koko tietokonemarkkinat ovat muuttumassa rajusti seuraavan parin vuoden aikana.

Davidin mukaan sysäys tähän muutokseen tulee puhelimien maailmasta, jossa jo nyt erityyppiset laitteet kukoistavat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat