Miltä näyttää pääsiäisviikon sää?

Pääsiäisviikon eli ensi viikon alkupuoli näyttää sateiselta, mutta keskimääräistä lämpimämmältä. Etenkin yöt lämpenevät.

Tällä viikolla keskiviikosta perjantaihin sää on melko aurinkoista ja viileää korkeapaineen takia. Viikonlopuksi ennustetaan sateita ja lauhempaa ilmaa. Sateet tulevat vetenä, räntänä ja lumena.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n ennusteen mukaan pääsiäisviikko eli ensi viikko näyttää keskimääräistä sateisemmalta ja lauhemmalta.

– Tämä tarkoittaa, että sateita tulisi lähes päivittäin ja pilvisyys olisi runsasta. Etelässä sateet tulevat lähinnä vetenä. Sateettomina hetkinä päivälämpötila olisi etelässä 5-10 astetta, maan keskiosassa noin viisi astetta ja Lapissakin käytäisiin päivisin vähän plussalla. Koska öisin pilvisyys on runsasta, varsinkin yöt ovat keskimääräistä lämpimämpiä. Pilvisinä öinä etelässä pysyttäisiin plussalla ja pohjoisessakin lähellä nollaa, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta ECMWF:n ennustetta.

Pitkän ennusteen mukaan pääsiäisviikon jälkeiseksi viikoksi olisi tulossa jo kuivempaa ilmaa.

– Sää näyttää pääsiäisen jälkeen huhtikuun alkupuolella keskimääräistä lämpimämmältä ja aurinkoisemmalta. Vielä ei voi sanoa, ennättääkö muutos kuivempaan suuntaan vaikuttaa jo pääsiäisen aikaan, toteaa Pekka Pouta.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä.

Uusimmat