Mitä maistuisi perheloma Pieruniityllä tai vaikka Omanpervonmäellä? Nämäkin härskit paikat Suomesta löytyvät
4:15MTV Uutiset tutustui Kuusamon poikkeukselliseen markkinointikikkaan. Matkailuyhdistyksestä paljastetaan, mitä haasteita nimien kääntäminen ulkomaalaisille matkailijoille toisi.
Julkaistu 26.05.2020 05:44
Ville Eklund
ville.eklund@mtv.fi
Suomi on täynnä toinen toistaan erikoisempia paikannimiä, mutta ihan joka paikkakunnalla sitä ei ole otettu matkailuvaltiksi.
Viime vuonna Ruka-Kuusamo Matkailu ry päätti kuitenkin tehdä härskiltä tai erikoiselta kuulostavista paikannimistä kotimaanmatkailijoilta houkuttavan kampanjan.
Matkapaketteja markkinoitiin muun muassa nimillä "Kireitä siimoja Persesilmänlammella", "Persekoron puuhapäivä" ja "Kadota itsesi Kiimakankaalle".
Esimerkiksi Paskalampi on yleensä viitannut mitattömään ja vähäpätöiseen lampeen, joka on yleensä ollut upottavarantainen. Pillu- ja vittujohdannaiset nimet taas viittaavat aikaan, jona naisen sukuelimistä on puhuttu nykykorvaan suorasukaisesti tai jopa rivosti.
Eräiden nimien alatyyliset merkitykset ovat taas vain nykytulkitsijoiden keksintöä: esimerkiksi Hinthaaralla ja Alapäällä ei nimeäjilleen ollut sellaista härskiä merkitystä minkä joku voisi nimistä tänä päivänä keksiä.
Katso jutun lopusta MTV Uutisten kokoama kattaus nykykuulijan korvaan härskiä paikannimeä.
– Edelleen tulee asiakkailta positiivista palautetta viime kesän kampanjasta. Se on jättänyt pitkän muistijäljen, hän kertoo.
Myös muut matkailupaikkakunnat huomasivat kampanjan, ja muistuttivat myös heiltä löytyvän erikoisia paikannimiä.
Kuusamolla oli kuitenkin kisassa etulyöntiasema, sillä Helsingin Sanomat oli laskenut sieltä löytyvän eniten rivoja tai rumia paikannimiä.
– Hyvällä tavalla tuli palautetta muilta matkailualueilta, pilke silmäkulmassa, Lindfors kuvailee.
Hän kertookin, että monet ihmiset haluavat kuriositeettina nähdä omin silmin, millainen jokin hassunniminen paikka on paikan päällä.
– Usein ovat komeita paikkoja nimestään huolimatta, Lindfors kertoo.
Vaikka vuosi ja markkinointikampanjat vaihtuvat, ei hassunrumia paikannimiä ole unohdettu. Erään tunturin laelle on lumen sulettua määrä pystyttää tolppa, jonka viitat osoittaisivat suuntaa erikoisesti nimetyille paikoille. Tolpan paikkaa ei ole vielä julkistettu.