Miltä kuulostaisi ajatus lihaverosta? Professori ei lämpene

Verotuksella on vaikea vähentää lihan kulutusta ja ilmastovaikutuksia, arvioi suomalaisasiantuntija. Ruotsissa maatalousvirasto on ehdottanut lihalle hiilidioksidiveroa, jotta päästöt vähenisivät.

Suomalaisten kotitalouksien menoista menee ruokaostoksiin entistä pienempi osa, tätä nykyä noin kahdeksasosa. Siksi lihan pitäisi kallistua paljon ennen kuin kulutus vähenisi merkittävästi.

– Jos lihaa halutaan, sitä toki ostetaan. Tulotason näkökulmasta ei ole ongelma, jos lihan hinta joitakin prosentteja nousee, sanoo professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.

Esimerkiksi viime vuonna naudan- ja sianliha kallistuivat Suomessa 12 prosenttia, mutta kulutus ei osoita hiipumisen merkkejä.

Niemen mukaan olisi olennaista pohtia, mitä lihan tilalle ostettaisiin, jos hinta nousisi merkittävästi. Hiilidioksidipäästöt voisivat kasvaa entisestään, jos leivän päälle laitettaisiin makkaran sijaan juustoa.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa ei ole harkittu vastaavaa lihaveroa kuin Ruotsissa on nyt ehdotettu.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat