Milosevicia kuultiin jälleen Haagissa

Slobodan Milosevicia kuultiin Haagissa viimeisen kerran ennen oikeudenkäyntiä.

Jugoslavian entinen presidentti Slobodan Milosevic oli tänään YK:n sotarikostuomioistuimen kuultavana viimeisen kerran ennen varsinaisen oikeudenkäynnin alkua.

Milosevicia syytetään Kosovon sotarikoksista oikeudenkäynnissä, jonka pääkäsittelyn on määrä alkaa 12. helmikuuta. Valmisteluistunnossa tuomarit päättivät, että syyttäjä saa haastaa oikeudenkäyntiin 90 todistajaa. Suurempi määrä todistajia sallitaan vain, mikäli se on ehdottoman välttämätöntä, tuomari Richard May sanoi.
Todistajien määrän rajoittamisella on tarkoitus nopeuttaa oikeudenkäyntiä.

Lisäksi tuomarit asettivat syyttäjälle elokuun takarajaksi tapauksen esittelemiselle. Tuomioistuimen pääsyyttäjä Carla Del Ponte oli pyytänyt Milosevicin syytteiden käsittelemistä yhdessä oikeudenkäynnissä. Pyyntö kuitenkin hylättiin ja Milosevicia vastaan tullaan todennäköisesti järjestämään kaksi erillistä oikeudenkäyntiä, joista ensimmäinen koskee Kosovon sotarikoksia ja toinen Bosnian ja Kroatian sotien aikaisia rikoksia. Syyttäjä aikoo kuitenkin vielä valittaa tuomareiden päätöksestä.

YK:n alaisuudessa toimiva entisen Jugoslavian alueen sotarikoksia tutkiva tuomioistuin (ICTY) sijaitsee Hollannin Haagissa. Milosevic pidätettiin viime keväänä Belgradissa, ja hän on kesäkuusta asti odottanut oikeudenkäynnin alkamista tuomioistuimen tutkintavankilassa Haagissa.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat