Millainen on maailman monimutkaisin tietokonevirus? Vastauksia Flamesta

Asiantuntijat varoittavat Flame-tietokoneviruksesta, jota pidetään kaikkien aikojen monimutkaisimpana.

Esimerkiksi YK:n alainen Kansainvälinen televiestintäliitto ITU aikoo laatia oman ohjelman seuraamaan Flamen leviämistä ja mahdollisia päivityksiä.

Alla vastauksia yleisimpiin kysymyksiin Flamesta.

Mikä on Flame?

Se on monimutkainen haittaohjelmista koottu paketti, joka pystyy tarkkailemaan tietokoneen käyttäjän toimia eri tavoin: esimerkiksi seuraamalla verkkoliikennettä, kuuntelemalla nettipuheluita, tallentamalla näppäinpainalluksia ja ottamalla kuvakaappauksia.

Se pääsee myös Bluetooth-laitteisiin, mitä pidetään erityisen edistyksellisenä.

Haittaohjelma tunnetaan myös nimellä SkyWiper.

Kuka on tehnyt sen ja milloin?

Tekijäksi epäillään länsimaista tiedustelupalvelua tai muuta valtiollista tahoa. Sen epäillään levinneen jo useita vuosia.

Missä se leviää?

Arvioiden mukaan tartuntoja on noin tuhannessa tietokoneessa. Flame on tartuttanut koneita etenkin Lähi-idässä. Eniten virus on levinnyt Iranissa. Suomessa sitä ei ole havaittu.

Miten se tarttuu?

Flame voi levitä tietokoneiden välillä verkkoyhteyden ja usb-tikkujen välityksellä. Se kykenee saastuttamaan yleisimmät Windows-käyttöjärjestelmän versiot.

Uhkaako se minua?

Flamea ei ole suunniteltu verkkorikollisuuteen, kuten rahan varastamiseen tileiltä. Se ei ole monimutkaisuudessaan samassa kategoriassa tavanomaisten verkkohyökkäysvälineiden kanssa. Se on työkalu vakoiluun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat