Millainen johtaja olet -kysymys sai puoluejohtajat vakuuttamaan osaamistaan

Televisiossa nähdään tänään MTV:n laajan vaalitenttisarjan päätösjakso, kun neljän suurimman puolueen puheenjohtajat kohtaavat suorassa lähetyksessä.

Studiossa toisistaan sekä ajankohtaisista aiheista mittaa ottavat pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb, keskustan puheenjohtaja, gallup-suosikki Juha Sipilä, valtiovarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

MTV:n Suuri Pääministeritentti alkoi kysymyksellä johtajuudesta. Jokainen sai kertoa, millainen johtaja ja päättäjä omasta mielestään on.

– Perusteellinen, motivoiva ja kokenut, koska olen kokenut puoluetta 18 vuotta ja viidet eduskuntavaalit. Olen myös tiukka, jos se paikka tulee. Yksi mottoni on, että yhdessä tehdään, minä johdan. Joka vaalikausi tulee tiukkoja paikkoja sekä henkilöstöhallintapuolella että asiapuolella, mutta kyllä se kaikista kovin kokemus oli SMP:n konkurssi ja täydellinen luhistuminen, mutta onneksi kansa antoi uuden tilaisuuden, aloitti perussuomalaisten Soini.

Stubbin mukaan omaa suoritusta on vaikea arvioida, sen tekee ulkopuoliset tahot.

– Tämä on sellainen ammatti, että tietyissä asioissa onnistuu ja tietyissä epäonnistuu ja siitä on otettava nöyrästi oppia. Tärkeintä on luottamus, että voi luottaa toiseen ihmiseen ja puolueeseen ja tehdä yhteisiä päätöksiä. Politiikka on toisinaan rikki ja on riitelyä, mutta tärkeintä on miten saadaan Suomi nousuun, Stubb sanoi.

Tentin juontajana toimiva Merja Ylä-Anttila luonnehti Keskustan Sipilää joissain tilainteissa arvaamattomaksi, mikä sai Sipilän vakuuttamaan osaamistaan.

– Yksi kausi kansanedustajana mutta kuusi ja puoli kautta johtajana. Kyllä johtaminen ja päätöksenteko on tuttua. Tämä on suurin kysymys, mihin tarvitaan suurin muutos. 

SDP:n Antti Rinteellä on paljon kokemusta johtamisesta, ja hän nosti omaksi vahvuudekseen kyvyn saada ihmiset mukaan tekemään ja kuuntelemaan.

Lue myös:

    Uusimmat