Miljoonia levähti tielle raharekasta – kaksi henkilöä pidätetty rahojen poimimisesta

Hongkongissa poliisi on pidättänyt kaksi henkilöä, jotka olivat kahmineet itselleen sievoisen määrän raharekasta tielle levinneitä seteleitä.

Kaikkiaan 35 miljoonaa Hongkongin dollaria levisi keskelle Gloucester Roadia jouluaattona. Liikenne tiellä seisahtui täysin, kun autoilijat ryntäsivät rahaa keräämään.

Poliisi sai kerättyä rahoista talteen noin 20 miljoonaa, mutta yli 15 miljoonaa (noin 1,6 miljoonaa euroa) jäi kateisiin.

Poliisi julkaisi tämän jälkeen vetoomuksen, jossa se vaati rahoja keränneitä palauttamaan rahat. Poliisi muistutti, että rahojen pitäminen on rikos, josta voisi saada jopa 10 vuoden tuomion.

Noin 30 ihmistä onkin palauttanut rahoja tähän mennessä poliisille, kertoo South China Morning Post. Kadonneista rahoista on saatu tätä kautta talteen liki 6 miljoonaa Hongkongin dollaria.

Poliisi on lisäksi pidättänyt tapaukseen liittyen kaksi henkilöä, 36-vuotiaan naisen sekä 43-vuotiaan miehen.

Miehen asunnosta löytyi sängyn alta 165 000 dollaria tieltä poimittuja rahoja, naisen osalta kotietsintä on poliisin mukaan vielä kesken.

Epäiltyjen jäljille poliisi oli päässyt valvontakameroiden nauhalla näkyvien rekisterinumerojen perusteella.

Poliisi kertoo molempien tunnustaneen rahojen poimimisen.


Lue myös:

    Uusimmat