Miljoonayllätys: Jääkiekkoliitto tekee muhkean tilin MM-kotikisoista

Suomen Jääkiekkoliitto tekee noin 2,5 miljoonaa euroa voittoa tämän vuoden jääkiekon MM-kisoista, arvioi liiton puheenjohtaja Kalervo Kummola MTV3 Uutisille.

Jääkiekkoliiton alkuperäisenä tavoitteena oli tehdä nollatulos, kun viime vuoden kotikisoista voittoa tuli reilut kahdeksan miljoonaa euroa. Kummolan mukaan voittorahat tullaan käyttämään suomalaiseen jääkiekkoiluun, mutta Jääkiekkoliiton hallitus ei ole vielä ehtinyt puimaan asiaa. Päätöksiä rahojen suhteen tehdään myöhemmin syksyllä.

Voitollinen tulos tyydyttää Kummolaa.

– Onhan se aina mukavampi käsitellä plusmerkkistä kuin miinusmerkkistä tulosta. Tämä on mahdollista, kun olemme järjestäneet järkevästi kilpailut ja lippujen hinnat ovat olleet kohdillaan. En voi kuitenkaan millään käsittää sitä, miten Ruotsi on tehnyt tappiota. Se on käsittämätöntä, Kummola tähdentää.

Suomi ja Ruotsi järjestivät jääkiekon MM-kisat yhteistyönä tänä ja viime vuonna. Tälle vuodelle vetovastuu siirtyi Suomelta Ruotsille. Arvioiden mukaan Ruotsin jääkiekkoliitto teki vuosien 2012 ja 2013 MM-turnauksissaan yhteensä 2,3-2,9 miljoonan euron suuruiset tappiot.

Suomi oli viime vuoden ja tämän vuoden jääkiekon MM-kisoissa neljäs. Tänä vuonna mestaruuden voitti toinen isäntämaa Ruotsi.

Lue myös:

    Uusimmat