Miljoonakavalluksen tehnyt pankin työntekijä toimi taitavasti

Vaskion Osuuspankin Salon-konttorissa yli miljoona euroa noin 30 asiakkaalta kavaltanut työntekijä toimi erittäin taitavasti.

Noin 30-vuotiaan naisen epäillään kavaltaneen yli miljoona euroa asiakkailtaan. Kavallukset alkoivat kesällä 2008 ja päättyivät viime kesänä, kun nainen jäi kiinni. Asiasta kertoi ensimmäisenä Salon Seudun Sanomat.

Vaskion Osuuspankin toimitusjohtaja Reino Härö kuvailee naisen toimineen erittäin taidokkaasti. Hän teki kavallukset asiakkaiden määräaikaistileiltä, joille ei ole pankkikorttia. Näillä asiakkailla ei myöskään ollut internetyhteyttä, joten he eivät käyttäneet verkkopankkia. Verkkopankissa he olisivat huomanneet rahojen siirrot.

Tämän lisäksi hän loi kavalluksen kohteeksi joutuneisiin asiakkaisiin luottamussuhteen. Härön mukaan asiakkaat halusivat aina asioida kavallusepäilyn kanssa.

– Jos he olisivat asioineet toisen toimihenkilön kanssa, asia olisi paljastanut välittömästi.

Kavallus paljastuikin, kun epäilty oli kesälomalla ja yksi kavalluksen kohteista asioi toisen pankkivirkailijan kanssa.

Epäilty käytti kavaltamansa rahat uhkapeleihin. Pankki on korvannut rahat asiakkaille, eikä tapauksesta ole syntynyt heille menetystä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat