Miljoona eurooppalaista vaatii EU-parlamenttia vain Brysseliin

Hylätyn perustuslakisopimuksen mukaan komission on otettava miljoonan kansalaisen aloite käsittelyyn. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kansalaiset käyttävät tätä mahdollisuutta.

Lähes miljoona eurooppalaista vaatii Euroopan parlamentin istuntojen pitämistä vain Brysselissä. Internetissä pyörivä kampanja haluaa lopettaa 12 kertaa vuodessa toistuvan muuton Strasbourgin ja Brysselin välillä ja keskittää parlamentin työn kokonaan Brysseliin.

Internetissä kerätyt nimet aiotaan luovuttaa lähipäivinä komissiolle. Hylätyn perustuslakisopimuksen mukaan komission on otettava miljoonan kansalaisen aloite käsittelyyn. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kansalaiset käyttävät tätä mahdollisuutta.

Nettivaatimuksen on allekirjoittanut myös lähes 100 000 suomalaista. Kampanja on ruotsalaisedustaja Cecilia Malmströmin aloittama.

- Tämä rekkaralli Strasbourgin ja Brysellin välillä on saatava loppumaan. Se maksaa meille 200 miljoonaa euroa vuodessa ja haittaa meidän työtä, sanoo europarlamentaarikko Alexander Stubb.

Historiallisista syistä ja EU:n perussopimuksen mukaan parlamentin kotipaikka on Strasbourg. Käytännössä työt ovat kuitenkin hiljalleen liukuneet Brysseliin komission ja neuvoston naapuriin.

Kotipaikan muuttaminen vaatisi jäsenmaiden yksimielisen päätöksen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat