Miljonääriperheen isän pelätään polttomurhanneen perheensä

Miljonäärin kartanon hämäräperäinen palo kuohuttaa Britanniaa.

Epäilyttävä palo tuhosi tiistaina brittiläisen miljonäärin kartanon Shropshiressa, West Midlandin maakunnassa, Englannissa. Poliisi on vahvistanut, että kartanon raunioista on löytynyt kaksi ruumista. Mirror-verkkolehden mukaan ruumiiden uskotaan olevan kartanossa asuneen perheen tyttären, 15-vuotiaan Kirstiensekä hänen äitinsä, 49-vuotiaan Jillinruumiit.

Lisäksi kartanon tallirakennuksesta on löydetty kolmen hevosen jäänteet, myös kolme koiraa on löydetty kuolleena. Sekä hevoset että koirat on ammuttu ennen paloa.

Talosta ei sen sijaan ole löytynyt perheen isän,Christopher Fosterin ruumista. Tutkijat pelkäävätkin nyt, että Foster olisi polttanut 1,2 miljoonan punnan arvoisen kartanonsa vaimon ja tyttären ollessa sen sisällä.

Mirrorin haastattelema asiantuntija sanoo, että on hyvin epätodennäköistä, että talon jäänteistä löytyisi enää kolmatta ruumista.

Viranomaisten mukaan on hyvin todennäköistä, että kyseessä on tuhopoltto, sillä palo sai alkunsa kolmesta eri kohteesta.

Christopher Foster, Ulva Limitedin johtaja on ansainnut omaisuutensa kehittämällä tiivisteitä öljynporauslautoille. Fosterin liiketoimissa on kuitenkin ollut epäselvyyksiä, joita oikeus parhaillaan käsittelee.

Mirror kirjoittaa, että Fosterilla olisi ollut liiketoimistaan lisäksi valtavat velat. Miehellä sanotaan myös olevan kyseenalaisia yhteyksiä Kyprokselle, Espanjaan, Dubaihin ja Venäjälle.

Aiemmin Chritopher Foster johti Mirrorin mukaan yhdeksän vuoden ajan paloturvallisuusyritystä.

Palossa menehtyneet Jillin sisar arvioi Mirrorin haastattelussa, että Cristopher Fosterilla saattoi olla rahaa kätkettynä, jonka turvin hän voisi aloittaa uuden elämän toisaalla.

(MTV3-Mirror-AP)

Lue myös:

    Uusimmat