Mainos

Miljardien arvoinen Symbian-koodi annettiin pois ilmaiseksi

Maailman suosituimman älypuhelimien käyttöjärjestelmän eli Symbianin koodi on avattu kaikille. Käytännössä miljardien dollarien arvoista koodia annettiin ilmaiseksi, kirjoittaa Britannian yleisradio BBC-verkkosivuillaan.

Symbian-järjestö ilmoitti vuonna 2008 tekevänsä koodin avoimeksi ja nyt siirto on saatu tehtyä.

Nyt kuka tahansa voi käyttää ja muokata Symbianin lähdekoodia mihin vain tarkoitukseen. Säätiön mukaan Symbianin käyttöjärjestelmä on käytössä yli 330 miljoonassa matkapuhelimessa.

Siirron uskotaan houkuttelevan uusia kehittäjiä työskentelemään järjestelmän parissa ja vauhdittamaan kehitystyötä.

- Tämä on kaikkien aikojen suurin siirtyminen avoimeksi lähdekoodiksi, toteaa Lee Williams Symbian Foundationista BBC:lle.

Forrester research -tutkimusyhtiön asiantuntija Ian Fogg analysoi, että siirtymisessä avoimeen periaatteeseen oli kyse Symbianin muuttumisesta toisenlaiseksi liiketoimintamalliksi. Lisäksi käyttöjärjestelmälle haluttiin antaa lisää vauhtia Applen iPhonen ja Googlen Android -käyttöjärjestelmän aiheuttamassa paineessa.

Nokia osti Symbianin vuonna 2008.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.