Miksi miehet teeskentelevät orgasmin?

Orgasmin teeskentely liitetään pääasiassa naisten seksuaalikäyttäytymiseen, mutta myös miehet kykenevät tähän näyttelijäsuoritukseen. Mutta miksi he ajautuvat teeskentelemään orgasminsa?

Panteá Farvidin ja Virginia Braunin tekemän tutkimuksen mukaan yhteiskuntamme aiheuttaa nykyisin myös miehille kovia seksuaalisia paineita. Yleisen käsityksen mukaan miesten tulee olla aina valmiita ja halukkaita seksiin. Toisin kuin naisten kohdalla, miesten odotetaan saavan jokaisella kerralla myös orgasmin. Shere Hiten raportin mukaan moni mies tunteekin orgasmipakkoa ollessaan yhdynnässä. Orgasmi kun on asia, jota mieheltä odotetaan. Miehen tulee kyetä saamaan orgasmi ja siemensyöksy tai muuten hän ei ole mies. Lisäksi yleisen käsityksen mukaan seksi on sama kuin yhdyntä ja miehen orgasmi.

Tämä on johtanut siihen, että yhä useampi erektiokykyinen mies nauttii erektiolääkkeitä tehostaakseen potenssia. Osa miehistä syö myös siittiötuotantoa tehostavia valmisteita, jotta heidän siemensyöksynsä olisi mahdollisimman voimakas.

Jotkut miehet suostuvat seksiin väsyneinä ja haluttominakin, koska he eivät halua poiketa yleisestä mieskäsityksestä. Kun miehet eivät kykene saamaan orgasmia tai haluavat lopettaa seksin mahdollisimman nopeasti, turvautuvat he orgasmin teeskentelyyn.

Muehlenhardin ja Shippeen mukaan nainen oli aloitteen tekijänä seksuaaliseen kanssakäymiseen 49 prosentissa tapauksista, jotka johtivat miehen orgasmin teeskentelyyn. 18 prosenttia miehistä ilmoitti, etteivät olleet lainkaan halunneet seksiä, mutta olivat lopulta suostuneet seksiin naisen sitä vaatiessa.

Miesten pääsyyt orgasmin teeskentelyyn Muehlenhardin ja Shippeen mukaan ovat seuraavat: orgasmi on epätodennäköinen (84 prosenttia), seksin halutaan loppuvan (82 prosenttia), halu välttää epämiellyttäviä seurauksia (58 prosenttia) ja halu saada positiivisia seurauksia (13 prosenttia).

Orgasmi ei ole todennäköinen tai sen saaminen kestää pitkään

Prosentit

Orgasmin saanti kestää liian pitkään

38

Humalatila on liian suuri

29

Päivän aikana on jo saatu orgasmi

11

Kumppani ei ole viehättävä

7

Kumppani on kokematon

7

Kumppanin huonot seksitaidot

7

Asianosaisen huonot seksitaidot

7

Epämukavuus kumppanin kanssa

4

Muu syy

29

Seksin halutaan loppuvan

Prosentit

Voimakas väsymys tai halu päästä nukkumaan

47

Seksi ei sillä hetkellä kiinnosta

16

Kumppanin tai asianomaisen kokema kipu tai särky

16

Mielenkiinnon menetys tai tylsistyminen

9

Erektion menetys

9

Kumppanin valinta kaduttaa

9

Paikka seksin harrastamiseen ei ole miellyttävä tai sopiva

2

Kumppani ei lopeta seksin harrastamista ennen orgasmia

2

Kumppani on saamassa orgasmin

2

Muu syy

11

Halu välttää epämiellyttäviä seurauksia

Prosentit

Vältetään loukkaamasta kumppanin tunteita

47

Ei haluta joutua kiusalliseen tilanteeseen

13

Vältetään kumppanin saamista pois tolaltaan

7

Vältetään kinastelua

4

Ei haluta vaikuttaa epänormaalilta tai puutteelliselta

2

Muu syy

7

Halu saada positiivia seurauksia

Prosentit

Kumppanin miellyttäminen

7

Jotta kumppani luulee tehneensä tehtävänsä

2

Muu syy

4

Orgasmin teeskentely on normaalia?

Orgasmin teeskentelyä käsittelevän muutaman tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että orgasmin näytteleminen kuuluu yhtenä osana joidenkin naisten ja miesten seksuaalikäyttäytymiseen. Orgasmin teeskentely on kuitenkin yleisempää naisilla kuin miehillä.

Miesten kohdalla pääasiallisin syy orgasmin teeskentelemiseen näyttää olevan väsymys. Miehet suostuvat väsyneenäkin seksiin säilyttääksensä kasvonsa. Kiihottuminen ja etenkin orgasmin saaminen uupuneena on vaikeaa, joten miehet saattavat näytellä orgasmin. Orgasmin teeskenteleminen on miehille siten eräänlainen "kohtelias" keino lopettaa sellainen seksi, josta he eivät suuremmin nauti.

Toinen merkittävä syytekijä miesten orgasmin teeskentelyyn on alkoholi. Miehillä on naisia suurempi taipumus juoda itsensä voimakkaaseen humalaan. On tutkittu fakta, että voimakas humalatila vaikeuttaa sekä miehen että naisen kykyä saavuttaa orgasmi. Alkoholi toki tuo haluja, mutta vie mennessään miehen kyvyn ylläpitää voimakasta erektiota sekä laimentaa orgasmia tai jopa estää sen tulemisen. Tällöin kuvaan saattaa astua orgasmin näytteleminen.

Ronald Friedman ja Denis McCarthy tutkivat seikkoja, miten alkoholi vaikuttaa vastakkaisen sukupuolen viehättävyyteen. He saivat selville, että alkoholi lisää miesten mieltymystä naisia kohtaan, varsinkin silloin, kun miehet kokevat alkoholin lisäävän seksuaalista halukkuutta. Alkoholin vaikutuksen alaisena naiset näyttävät miehistä kauniimmilta kuin he todellisuudessa ovat. Humalainen mies saattaakin ottaa ravintolasta mukaansa seksikumppanin, jonka ulkoinen olemus ei täysin vastaa niitä kriteereitä, joita miehellä on naisista selvänä ollessaan. Muehlenhardin ja Shippeen mukaan miesten havaitessa kumppaninsa todellisen ulkonäön, he teeskentelevät saaneensa orgasmin, jotta pääsevät seuralaisestaan nopeammin eroon. Moinen reaktio on havaittavissa toki myös naisilla.

Yleisesti ottaen miesten ja naisten syyt orgasmin teeskentelyyn ovat hyvin samanlaisia. On mielenkiintoista nähdä, lisääntyykö miesten orgasmin teeskenteleminen tulevaisuudessa, kun seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät paineet kasvavat entisestään.

Lue myös ensimmäinen osa:

Teksti: Kari Heusala

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat