Miksi Kevan johtaja erosi, jos virheitä ei tehty?

Sekä valtiovarainministeriön että Kuntien eläkevakuutuksen Kevan viranomaisvalvojat tulivat omissa selvityksissään siihen tulokseen, että Kevan ja Nova Groupin väliset liiketoimet ovat olleet lainmukaisia.

Tästä huolimatta Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen (kesk.) erosi vain päivä ennen selvitysten julkistamista.

Kuntien eläkevakuutuksen valtuuskunnan puheenjohtaja Olavi Ruotsalainen (sd.) ei halua ottaa kantaa siihen, miksi Kauppinen erosi, vaikka moitittavaa tai lainvastaista toimintaa ei ole tullut ilmi Keva-Nova Group -kytköksissä.

Olavi Ruotsalainen (sd.) Kevan valtuuskunnan puheenjohtaja

- Sitä on kysyttävä Kauppiselta itseltään, hän on vetänyt omat johtopäätöksensä asiassa ja päätynyt itse eroon, Ruotsalainen toteaa.

Niin ikään Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) ei lähde spekuloimaan Kauppisen eroa.

- Kauppinen on tehnyt henkilökohtaisen ratkaisun. Ratkaisu on tehty, eikä sitä ole syytä spekuloida enää.

Valtuuskunnan puheenjohtaja Olavi Ruotsalainen pitää kuitenkin Kauppisen eropäätöstä hyvänä Kevan kannalta.

- Kyllä tämä helpotti tilannettamme. Pääsemme tästä eteenpäin ponnistamaan nyt ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Kevan hallitus kokoontuu 20. elokuuta. Tuolloin esillä ovat muun muassa uuden toimitusjohtajan valintaan liittyvät asiat.

- Siihen haetaan erittäin pätevää henkilöä. Valittavan henkilön puoluesidonnaisuuksiin en ota nyt kantaa, Ruotsalainen sanoo.

"Seminaariasioissa ammuttiin yli"

Ruotsalaisen mukaan Kevan seminaariasioita on liioiteltu julkisessa keskustelussa. Ruotsalaisen mukaan Kevan oma selvitys osoittaa selvästi, että Kevan seminaarimenot toimintamenoista ovat olleet äärimmäisen pieniä.

- Minun mielestäni niitä on kyllä paisuteltu. Ne ovat olleet tuhannesosan luokkaa Kevan toimintamenoista. Jos ajatellaan, että meidän sidosryhmäorganisaationa on myös kuntakenttä, niin kyllä tässä vähän on yli ammuttu.

Kauppinen on syyttänyt tiedotusvälineitä valehtelusta liittyen Kevan ja Nova Groupin välisiin kytköksiin. Ruotsalainen ei halua kommentoida väitettä.

- No minun on erittäin vaikeaa sanoa, että kuka on valehdellut tai missä on valehdeltu. En ota kantaa tuohon.

"KAUPPINEN TEKI HENKILÖKOHTAISEN RATKAISUN"

Katso Pauli Poutasen juttu ja Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Katajan haastattelu (Kymmenen uutiset 7.7.2009)

Lue myös:

    Uusimmat