Miksi kaunis nainen silpoo itsensä?

Nykyaikainen kauneuskulttuuri on lähes pakkomielteinen ulkonäön täydellisyyden suhteen. Mitään vikoja tai epäpuhtauksia ei sallita kauneuden määritelmässä. Onneksi suurin osa ihmisistä ymmärtää eron ideaalin ja todellisuuden välillä.

Vaikka peilistä tuijottava oma naamataulu ei aina miellytäkään, suurin osa kykenee hyväksymään kasvonsa pienine vikoineenkin. Näppylä siellä tai ryppy täällä – eihän se loppujen lopuksi ole elämän ja kuoleman asia.

Kuitenkin noin 1–2 prosenttia väestöstä kärsii mielenterveysongelmasta nimeltä dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö (BDD). Tällainen henkilö on jatkuvasti tyytymätön ulkonäköönsä tai tiettyyn osaan siitä. Koska BDD kuuluu pakko-oireisiin häiriöihin, sitä sairastava ei kykene näkemään mahdollisten virheiden ohi itseään.

Laulaja Lily Allen kertoo, että hän on kärsii BDD:stä.

– Jos kysyt minulta mitä minä näen peilissä, vastaan, että jonkun ylipainoisen naisen, Allen kertoo.

– Ajattelin, että olen riittävän ylpeä ja vahva, etten sorru typeriin ulkonäköhömpötyksiin. Minähän olen laulaja, en malli. Silti huomaan, etten ole ollut riittävän vahva

Wireimage/AOP

Tutkimuksissa on selvitetty, että häiriöstä kärsivät henkilöt näkevät muun muassa kasvonsa eri tavalla kuin muut ihmiset. He kykenevät keskittymään vain yksityiskohtiin, eivätkä hahmota kokonaisuutta. Vaivasta kärsivää henkilöä vaivaa jokin kohta kehossaan, joka voi olla lievästi poikkeava tai ihan normaali. Hän kokee ulkonäkönsä niin vastenmieliseksi, että se suorastaan haittaa sosiaalisia suhteita.

Yritykset peitellä epämiellyttävää kohtaa voivat viedä suurimman osan ajasta ja voimista. BDD:n onkin todettu johtavat moniin tarpeettomiin kauneusleikkauksiin, vetäytymiseen sosiaalisesta elämästä ja äärimäisissä tapauksissa jopa itsemurhiin.

Hyvin raskasta monille potilaille on, että he tietävät huolehtivansa turhasta ja toimiensa olevan liioiteltuja, mutta pakko-oireisesti he eivät kykene lopettamaan tai pääsemään tunteistaan eroon.

– Kirjoitan kyynelmeren keskeltä. Olen viettänyt hotellihuoneessani viimeisen tunnin selvitellen vatsalaukun ohitusleikkauksia ja muita, Allen kirjoitti blogiinsa kuvaillessaan sairauttaan.

Myös Michael Jacksonin huhuttiin kärsineen BDD:stä, mutta asiaa ei koskaan vahvistettu.


Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock, Wireimage/AOP

Lähteet: Archives of General Psychiatry, Scientific American, Celebrity Health Fitness

Lue myös:

    Uusimmat