"Mikko takas, ooppera ylös"

Kansallisoopperan väki marssi tänään ulos vaatien ylikapellimestari Mikko Franckia takaisin. Frank ilmoitti erostaan toissapäivänä. Syynä olivat näkemyserot oopperan muun johdon kanssa.

Noin 200 oopperan työntekijää osallistui tänään mielenosoitukseen ylikapellimestari Mikko Franckin puolesta. Mielenosoittajat olivat myös huolissaan oopperan tulevaisuudesta ja vaativat oopperan pelastamista.

- Emme järjestäisi mielenosoitusta, jos emme uskoisi että Franck voi perua lähtöpäätöksensä, korostaa oopperan orkesterin valtuuskunnan puheenjohtaja Patrik Stenström.

Elokuussa ylikapellimestarina aloittanut Frank ilmoitti keskiviikkona yllättäen jättävänsä tehtävän. Ratkaisuaan hän perusteli näkemyseroilla oopperan muun johdon kanssa. Kritiikki kohdistui pääjohtaja Erkki Korhoseen ja hallintojohtaja Pekka Kauraseen.

Franckin toimikauden oli määrä loppua kesällä 2011.

Franckin eron tultua tietoon keskiviikkona oopperan henkilökunnasta kantaa otti jo orkesteri. Julkilausumassaan orkesteri vaati tilanteessa tiukkoja toimenpiteitä.

- Tuemme kaikin tavoin Kansallisoopperan hallitusta kaikissa sen tarvittaessa dramaattisissakin ratkaisuissa, joihin se toivon mukaan ryhtyy saadakseen Mikko Franckin jatkamaan myös tulevaisuudessa Suomen kansallisoopperan ylikapellimestarina, lausumassa todettiin.

Keskiviikkoiltana oopperan henkilökunta viivytti mielenilmauksena La Traviata -oopperan alkamista muutamalla minuutilla.

Oopperan henkilökunta tähdensi tänään pitävänsä tragediana, että nyt jo toinen huippuluokan kapellimestari jättää toimensa pääjohtaja Korhosen johtamistavan seurauksena. Aiemmin oopperasta lähti Leif Segerstam.

- Pääjohtaja Korhosen ja hallintojohtaja Kaurasen osaamattomuus taloushallinnossa, riskinotot ohjelmistovalinnoissa ja heidän toimimaton yhteistyönsä ovat saattaneet kansallisoopperan nyt suoranaiseen selvitystilaan, henkilökunta tähdentää.

Henkilöstön mukaan Korhonen ja Kauranen eivät ole onnistuneet saamaan oopperan toimintaa taloudellisesti ja taiteellisesti tasapainoon, vaikka vaalikauden aikana on saatu lisärahoitusta.

- Suurin ongelma ei kuitenkaan ole talous, vaan se, että henkilökunta ei voi luottaa johdon sanaan eikä kykyyn johtaa oopperaa. Organisaatiomme on joutunut nielemään kohtuuttomasti valheita, selittelyitä ja pitämättömiä lupauksia. Toistuvat työilmapiirikyselyt ovat vuosi vuodelta karumpaa luettavaa.

Työt jatkuvat silti normaalisti

Tänään mielenilmauksen jälkeen oopperan henkilökunta kuitenkin ilmoitti jatkavansa töitä normaaliin tapaan.

- Emme ole erottamassa tässä ketään. Haluamme kuitenkin, että ihmiset joilla on asiassa toimivalta ryhtyvät vihdoin toimiin, jotta luottamus ja työrauha saataisiin takaisin, linjaa oopperan baletin luottamusmies Jouka Valkama.

Henkilöstö onkin syvästi pettynyt myös oopperan hallituksen toimiin.

- Hallitus ei ole uskaltanut avata silmiään henkilökunnan hädälle ja vilpittömälle huolelle oopperan nykytilasta ja etenkin tulevaisuudesta. Puheenjohtaja Tiitisen arrogantit lausunnot henkilökunnan laivakapinoista, tappelevista taiteilijoista ja ikuisesta kuohunnasta loukkaavat syvästi henkilökuntaa.

Kulttuuriministeri Tanja Saarela otti kantaa oopperan tilanteeseen eilen. Hän sanoi odottavansa huhtikuussa työnsä aloittavalta kansallisoopperan uudelta hallitukselta ratkaisua johtamisongelmiin. Saarelan mielestä tulisi harkita esimerkiksi uudenlaisia hallinnollisia ratkaisuja.

- Tietääksemme myös oopperan nykyinen hallitus on vielä toimivaltainen, laitoksen henkilökunta kiirehtii.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat