Mikä viini, mikä musiikki? Täältä niksit

Kuvassa varma viinikattaus onnistuneelle illalle

Kysymys: Minulla on pullollinen erittäin hyvää Sauvignon Blanc-valkoviiniä ja tarjoan sitä illalla elämäni naiselle/miehelle. Mikä musiikki sopii parhaiten tähän viiniin?

Vastaus: Ilman muuta Claude Debussyn "Trois Chansons de Charles d´Orleans".

Näin neuvoo viiniasiantuntija Heikki Lindbohm ja kantaa Helsingin kaupungin Valkoisen salin pöytiin lisää samppanjaa, uusi-seelantilaista valkoviiniä ja punaviiniä Juha Berglundin tilalta Ranskasta. Lindbohm valmistautuu illan Lasinkuultavaa-konserttiin. Lasinkuultavaa on konsertti, joka yhdistää kuoromusiikin ja viinin. Lindbohm vastaa viinivalinnoista, Akateeminen laulu - kuoro musiikista.Konsertti järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna ja se saavutti niin suuren suosion, että kuoro teki Lindbohmin kanssa uuden kattauksen tälle keväälle.

Viini ja musiikki - takuuvarma yhdistelmä

Kaikki kuoron esittämät laulut liittyvät konsertin aikana tarjottaviin viineihin. Esimerkiksi Madetojan sävellykset johdattavat yleisön kansallisromanttiseen aikaan ja tunnelmaan sopiva viini on Juha Berglundin Chateau Carsin. Lindbohm kertoo yleisölle viinien tarinat ja niiden kytkökset kuultavaan musiikkiin.

Konsertin alkupiste on keväisessä ranskalaisessa impressionismissa ja siitä musiikki lipuu pikku hiljaa kohti suomalaista kansallisromantiikkaan.

Akateeminen laulu - kuoroa johtaa Ruut Kiiski. Lasinkuultavaa-konsertin idea tuli häneltä.

- Halusin yhdistää kaksi taidemuotoa, sillä minusta myös viini on taidetta, sanoo Kiiski.

Lue myös:

    Uusimmat