Mikä vaivaa Pösöä, Sitikkaa ja Rellua? Suosio romahtanut

Ranskalaisten valmistajien automyynti on kääntynyt laskuun myös Suomessa.

Esimerkiksi Citroen on pahassa alamäessä, ja myös Renaultin suosio on laskenut selvästi.

Ranskalaisilla on ollut viime aikoina vaikeaa laajemminkin Euroopassa. Renaultin myynti sukelsi viime vuonna Länsi-Euroopassa lähes 19- ja PSA Peugeot Citroenin myynti lähes 13 prosenttia. Yhtiöt eivät saa autojaan kaupaksi lähellekään entiseen tapaan edes kotimaassaan. Peugeot teki viime vuonna viiden miljardin ennätystappion.

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio arvelee, että ranskalaisten ongelmien taustalla voi olla kiristyvä kilpailu.

-Esimerkiksi korealaiset ovat tulossa vahvasti samalle hiekkalaatikolle, hän sanoo.

Toisaalta muutokset voivat olla tilapäisiä. Vaikea taloustilanne on hidastanut jo pitkään autokauppaa Euroopassa. Kallio muistuttaa, että Renaultin kaltaiset valmistajat ovat isoja toimijoita.

-Ne eivät ihan puhaltamalla mene nurin.

Autokauppa elpyy

Saksalaiset autot ovat sen sijaan pitäneet melko hyvin pintansa Suomessa. Esimerkiksi markkinajohtaja Volkswagen on kasvattanut viime aikoina osuuttaan myynnistä.

Volkswagen Golfeja on jopa rekisteröity viime vuotta enemmän, vaikka kuluttajat ovat miettineet tarkkaan uuden auton hankkimista. Maailmanlaajuisesti Volkswagenin myynti kohosi viime vuonna 11 prosenttia.

Euroopan autokaupassa on näkynyt hiljattain elpymisen merkkejä. Huhtikuussa tuli kasvua runsaan puolentoista vuoden jälkeen. Suomessa myynti laahaa yhä lähes viidenneksen perässä viime vuodesta, vaikka tahti piristyi viime kuussa. Toukokuussa rekisteröitiin yli 10 000 uutta henkilöautoa, kun pitkän ajan keskiarvo on lähes 13 000.

Kallio uskoo, että autokauppa on jo toipunut viime vuoden kevään autoveron korotuksesta, minkä vuoksi useimpien mallien hinnat nousivat ja autokauppa hiljeni.

-Myyntitahti on huonoon taloustilanteeseen nähden normaali.

Oikaisu STT:ltä 4.6: Jutussa mainittiin virheellisesti, että Peugeot on pudonnut vuodessa eniten rekisteröityjen henkilöautomerkkien listan kuudennelta sijalta 14:nneksi. Peugeotin viime vuoden tammi-toukokuun sijoitus oli kuitenkin 13:s eikä kuudes.

Suositko vai vierastatko ranskalaisia autoja? Kerro oma mielipiteesi kommenttiosiossa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat