Mika Salo Gumball-ralliin Ritari Ässää vastaan!

Entinen F1-kuljettaja Mika Salo osallistuu toukokuun alussa USA:ssa ajettavaan Gumball-ajoon. Ajopelikseen Salo on päättänyt ottaa vuoden 2009 Ferrari 430 Scuderian. Kartturin valinnassa mies kokeilee jokseenkin erikoista menetelmää: nettihuutokauppa Ebayta.

Salon ilmoituksen mukaan huudettavissa on mahdollisuus toimia kartturina, mutta osittain myös ajaa seitsemänpäiväisessä rallissa. Ennen rallia huutokaupan voittaja saa ajo-opetusta Ferrarin ammattikuskilta.

Gumball-rallissa ajetaan vuosittain noin 5 000 kilometrin reitti julkisilla teillä mitä omituisimmilla ajoneuvoilla.

Gumballin luonteeseen kuuluvat matkan varrella olevat juhlat ja festivaalit, joihin voittaneen huudon tehnyt voi mennä bongailemaan muita rallin osanottajia kuten David Hasselhoffia, Bam Margeraaja Tony Hawkia. Kenties eniten huutokaupassa houkuttelee kuitenkin maaliin pääsy, jolloin Salo lahjoittaa ajopelin kartturilleen.

Ihan ilmaiseksi ei tähän reissuun lähdetä, sillä aloitushinta huutokaupassa on 405 000 dollaria.

Tänä vuonna ralli ajetaan Los Angelesista Miamiin. Reitti kulkee Santa Monican, Las Vegasin, Santa Fen, Dallasin ja New Orleansin kautta.

Rallin voittajaksi kruunataan eniten Gumball-henkeä osoittanut kuski.

Lue aiheesta myös Maikkarin urheilusivustoltatästä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat