Mika Myllylälle sakkoja

Kokkolan käräjäoikeus ei yhtynyt syyttäjän vaatimuksiin ehdottomasta vankeusrangaistuksesta vaan langetti mestarihiihtäjä Mika Myllylälle sakkorangaistuksen neljästä pahoinpitelystä.

Yhden pahoinpitelysyytteen oikeus hylkäsi kokonaan. Kaikkiaan oikeus tuomitsi Myllylän maksamaan sakkoja yhteensä 444 euroa, joka koostui 76:sta kuuden euron suuruisesta päiväsakosta.

Oikeus huomioi lieventävinä seikkoina tammi-maaliskuussa 2010 sattuneissa yöllisissä kapakkatappeluissa sen, että Mika Myllylää oli provosoitu tappeluun nimittelemällä. Merkittävä lievennys tuli siitä, että osapuolet olivat jo sopineet riitansa erillisessä sovintomenettelyssä. Kolmantena lieventävänä seikkana oikeus näki sen, että myös asianomistajat olivat olleet aloittamassa väkivaltatilanteita.

Oikeuden mielestä on sinänsä raskauttavaa, että henkilö syyllistyy neljään pahoinpitelyyn runsaan kahden kuukauden sisällä, mutta katsoi että tekojen lievyyden vuoksi sakkorangaistus on riittävä.

Syyttäjä ajoi Myllylälle ehdotonta tuomiota yleisen edun nimissä, vaikka osapuolet olivat jo sopineet luopuvansa kaikista kanteista ja vaateista toisiaan kohtaan. Syyttäjän mukaan Myllylän kaksi aiempaa ehdollista tuomiota ja pahoinpitelyjen runsaus vaativat asian käsittelyä käräjillä. Oikeudessa asianomistajat esiintyivät huonomuistisina ja pääosin vähättelivät tapahtunutta. He myös myönsivät molemminpuolisen väkivallan. Heidän asianajajansa kertoi koko joukon olevan turhautunut siitä, että jo sovittua asiaa puidaan käräjillä.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat