Mijailovicin mielentilatutkimus käsittelyssä huomenna

Mijailovicin mielentilatutkimuksen tulokset ovat käsittelyssä huomenna Tukholman käräjäoikeudessa.

Oikeudenkäynti Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin surman tunnustanutta Mijailo Mijailovicia vastaan jatkuu Tukholman käräjäoikeudessa huomenna. Tuolloin käsitellään lähinnä Mijailovicin mielentilatutkimuksen tuloksia.

Viikko sitten oikeudelle annetun mielentilatutkimuksen mukaan Mijailovic ei ollut surmahetkellä vakavasti psyykkisesti häiriintynyt. Tällöin hänen mielenterveydellinen tilansa ei olisi este hänen tuomitsemiseensa vankeusrangaistukseen.

Mielentilatutkimus ei kuitenkaan ole välttämättä lopullinen, sillä Mijailovicin asianajaja Peter Althin on vaatinut, että se käsitellään uudelleen Ruotsin sosiaalihallituksen oikeudellisessa neuvostossa. Oikeuden odotetaan päättävän huomenna, suostuuko se vaatimukseen.

Mijailovic on myöntänyt puukottaneensa Lindhiä, mutta sanonut, ettei hänellä ollut tarkoitusta surmata. Althin on vaatinut Mijailovicin vapauttamista. Syyttäjät vaativat rangaistusta murhasta, ja Althinin mukaan murhatuomio edellyttäisi surmaamistarkoitusta.

Oikeus totesi tammikuussa, että Mijailovicin on osoitettu surmanneen Lindhin. Oikeudenkäynti keskeytettiin tuolloin mielentilatutkimuksen ajaksi. Alkuperäisen aikataulun mukaan oikeuden on tarkoitus antaa tuomionsa ensi viikon tiistaina.

Jos se suostuu mielentilatutkimuksen uudelleenkäsittelyyn, päätös siirtynee myöhemmäksi. Oikeuskäsittely alkaa Tukholman käräjäoikeudessa huomenna kello kymmenen Suomen aikaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat