Mietitkö asuntolainan ottamista? - lainamarginaaleissa yhä nousupainetta

Alkaneesta vuodesta odotetaan asuntomarkkinoilla vakaata. Näin siitäkin huolimatta, että talouden möröt, eurokriisi, viennin vaikeudet ja yt-neuvottelut leimaavat yhä uutisia.

– Ihmiset alkavat kyllästyä lamapuheisiin, kun hyvin tasaisesti on kuitenkin menty, toteaa Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

Hän arvioi, että tänä vuonna voidaan keskittyä tekoihin, kun poliitikkojen ei tarvitse kantaa huolta vaalimenestyksestä.

– Luulen, että yleisestä pelon lietsomisesta yhteiskunnassa päästään enemmänkin ongelmien ratkaisemiseen ja eteenpäin menemiseen.

Korot ovat yhä historiallisen matalat ja sellaisina näillä näkymin tämän vuoden myös pysyvät.

– Työllisyys ja korkotaso ne ovat ne kaksi ydintekijää, jotka määrittävät sen, kuinka asuntokauppa käy. Suomessa meillä on erittäin hyvä tilanne näiden kahden muuttujan valossa, arvioi Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Antti Asteljoki.

– Korkotasolla on suuri merkitys. Ja vaikka talouden tunnelmat ovat vakavat, niin vaikutukset kohdistuvat vain pienelle osalle kotitalouksia, sanoo OP-Pohjolan pankinjohtaja Mikko Hyttinen.

Keskikorko 1,82 prosenttia

Suomen Pankin mukaan uusien asuntolainojen keskikorko oli marraskuussa 1,82 prosenttia. Vuoden euribor on nyt alle 0,557 prosenttia, joten suurin osa lainakulusta on pankin marginaalia. Se on nyt keskimäärin puolitoista prosenttia. Asiakaskohtainen haarukka on kuitenkin suuri, yhdestä jopa kahteen prosenttia. Eivätkä korotuspaineet ole hellittäneet.

– Pankeilla on edelleen paineita nostaa luottojen marginaaleja, sanoo OP-Pohjolan pankinjohtaja Mikko Hyttinen.

– Tietysti nämä paineet, jotka liittyvät jälleenrahoitukseen ja myös sääntelyn lisääntymiseen ovat edelleen olemassa, muistuttaa Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Kenneth Kaarnimo.

Myyntiajat ovat lyhentyneet loppuvuonna. Asunnon myyminen kesää nyt noin 10 päivää vähemmän kuin vuosi sitten.

– Se on pääkaupunkiseudulla noin pari kuukautta ja muualla Suomessa hieman enemmän eli noin 70-80 vuorokautta, sanoo Asteljoki.

Hintatasoon ei odoteta isoja liikahduksia.

– Minun arvion mukaan mennään suurin piirtein siellä inflaation vauhdissa, ehkä piirun sen yli, arvioi Asteljoki.

– Ei varmasti tule suuria nousuja mutta en usko suuriin laskuihinkaan, toteaa Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

Kauppa yllättävän vauhdikasta

Pääkaupunkiseudulla omakotitalojen kauppa on käynyt yllättävän vauhdikkaasti.

– Muun muassa Espoossa ja Helsingissä on tehty jopa 60 prosenttia enemmän omakotitalokauppoja marraskuussa verrattuna edellisen vuoden marraskuuhun, sanoo Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Antti Asteljoki.

Kyse on ketjureaktiosta. Maaliskuussa voimaan tuleva varainsiirtoveron kiristys rokottaa erityisesti uudistuotannon kauppaa. Esimerkiksi monet eläkeläiset haluavat ennen sitä muuttaa vanhasta omakotitalosta uuteen kerrostaloasuntoon, sillä veronkorotus voi maksaa jopa tuhansia euroja.

– Jatkossa veroa maksetaan myös velkaosuudesta, joka asuntoon kohdistuu ja uusissa asunnoissa velkaosuus on yleensä varsin korkea, selittää OP-Pohjolan pankinjohtaja Mikko Hyttinen.

Katso Leea Ollikaisen juttu (Seitsemän uutiset 4.1.2013)

Lue myös:

    Uusimmat