Miesten vuorolla mahdollisuus jopa Oscar-ehdokkuuteen

Suomalainen Miesten vuoro -dokumenttielokuva on mukana Yhdysvalloissa järjestettävässä DocuWeeks-tapahtumassa. Miesten vuoro pyörii ensi viikolla niin Los Angelesin kuin New Yorkinkin elokuvateattereissa.

Miesten vuoro on ainoa DokuWeeksissä mukana oleva pohjoismainen elokuva. DokuWeeksin myötä suomalaiselokuvalle aukeaa tie myös mahdolliseen Oscar-ehdokkuuteen.

- Emme koskaan uskoneet, että Miesten vuoroa lähdetään näin pitkälle viemään, mutta nyt ei muuta kuin matkalaukku mukaan ja viikoksi New Yorkiin, jonka jälkeen vielä viikoksi Los Angelesiin markkinoimaan elokuvaa, Miesten vuoron ohjaaja Joonas Berghäll toteaa.

Seuraavat kaksi viikkoa ratkaisevat, eteneekö Miesten vuoro Academy Awardsin short listille, jonka joukosta lopulliset Oscar-ehdokkaat valitaan.

Miesten vuorolla jo mainetta maailmalta

Dokumentti on saanut Yhdysvaltain ensi-iltansa jo aiemmin Washingtonissa, Silverdocs-festivaaleilla. Silverdocsissa elokuvan esitys poiki tuomariston erikoispalkinnon. Aikaisemmasta palkinnosta huolimatta alastomuuteen ja saunaan keskittyvän elokuvan menestys ei ole Berghällin mielestä taattua.

- Elokuva otettiin Silverdocsissa vastaan hyvin, mutta isomman yleisömassan suhteen alastomuus ja sauna ovat hyvin erikoisia asioita. Alastomuus voi siis kääntyä meitä itseämme vastaan, mutta toivotaan, että elokuvan erikoisuus kääntyy voitoksi.

DocuWeeksiä on järjestetty vuodesta 1996 lähtien. Sitä kautta on noussut seitsemän Oscar- voittajaa sekä 16 ehdokkuuden saanutta.

Miesten vuorolla on jo lukuisia palkintoja eri elokuvafestivaaleilta ympäri maailman. Elokuva on tähän mennessä haalinut kansainvälisten kilpailujen pääpalkinnot Tel Avivista, Varsovasta ja Pärnusta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat