Mainos

Miestä epäillään vaimonsa taposta - surmasi jo edellisen vaimonsa

Sisä-Suomen poliisi epäilee 50-vuotiaan miehen surmanneen 45-vuotiaan avovaimonsa viime viikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä Akaassa Pirkanmaalla.   

Poliisin mukaan epäilty soitti itse hätäkeskukseen torstaina puolenpäivän jälkeen ja kertoi puolisonsa olevan kuollut. Epäilty kiistää aiheuttaneensa kuoleman.

Poliisin mukaan ruumiinavauksen perusteella on kuitenkin todennäköisiä syitä epäillä, että kuoleman on aiheuttanut ylävartaloon kohdistunut väkivalta. Pariskunnan yhteisessä asunnossa ei ollut tapahtuma-aikaan muita henkilöitä.  

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi tänään miehen todennäköisin syin epäiltynä.   

Poliisi tutkii tekoa tappona. Epäilty on tuomittu edellisen kerran vuonna 2005 tehdystä taposta, kun hän surmasi silloisen avopuolisonsa Tampereella. Hänet oli päästetty vuonna 2012 ehdonalaiseen vapauteen, jonka oli määrä kestää kevääseen 2015.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.