Miestä epäillään useiden lasten hyväksikäytöstä

Keski-ikäisen miehen nuorimmat uhrit olivat vasta 6-vuotiaita. Poliisi pitää mahdollisena, että uusia hyväksikäyttötapauksia voi tulla vielä ilmi.

Poliisi epäilee nelikymppistä keravalaismiestä yli kymmenen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Espoossa, Keravalla ja Tuusulassa. Uhrit olivat tekojen aikaan 6-12-vuotiaita. Teot ovat sattuneet kymmenen viime vuoden aikana.

Osa uhreista kuuluu poliisin mukaan miehen lähipiiriin. Mies työskenteli 2000-luvun alussa muutaman kuukauden kaupungin päiväkodissa Keravalla, jossa osan hyväksikäytöistä epäillään tapahtuneen.

Rikoskomisario Pekka Heikkisen mukaan miestä epäillään hyvin eriasteisista teoista, joista osa on rikoslain tarkoittamalla tavalla törkeitä. Törkeimmät teot ovat Heikkisen mukaan kohdistuneet miehen lähipiirin lapsiin.

Tapausta tutkii Keski-Uudenmaan poliisi yhteistyössä Espoon poliisin kanssa. Poliisi otti epäillyn kiinni viime kuun alussa, ja hän on nyt vangittuna. Kuulusteluissa mies on ollut Heikkisen mukaan varsin yhteistyöhaluinen.

Poliisi pitää mahdollisena, että uusia hyväksikäyttötapauksia voi tulla vielä ilmi. Tutkinta kestää joka tapauksessa pitkään, sillä lasten kuuleminen yhteistyössä sosiaalialan asiantuntijoiden kanssa vie aikaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat