Miestä ammuttiin käteen haulikolla

Satakunnassa sijaitsevalla Jämijärvellä on ammuttu haulikolla miestä.

Ampumavamma vaurioitti uhrin toista kättä vakavasti. Alustavien tietojen mukaan uhrilla, joka on yli 60-vuotias jämijärveläismies, ei kuitenkaan ole hengenvaaraa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun neljä jämijärveläistä nuorta oli vierailulla jämijärveläisen miehen omakotitalossa. Yhden nuoren ja asunnon isännän kesken neuvoteltiin raha-asioista. Neuvottelun jälkeen nuori poistui muiden jäädessä vielä asunnolle.

Jonkin ajan kuluttua seurue havahtui ulkoa kuuluvaan auton ääneen. Kun isäntä meni katsomaan tulijaa, kuului rikkoontuvan lasin helinää ja laukauksen ääni. Seurue pakeni asunnosta ikkunan kautta.

Poliisin saapuessa paikalle nuoret tulivat asunnosta ja ulkorakennuksesta.

Myös epäilty ampuja tuli ulos ja hänet otettiin kiinni. Ampumiseen käytetty ase löytyi talon pihalta. Ampumisen uhri löytyi poliisikoiran avulla lähistöltä piiloutuneena. Uhri kuljetettiin sairaalaan.

Alustavan tiedon mukaan ampujaksi epäilty on saanut teossa käytetyn aseen luvatta haltuunsa.

Ampujaa epäillään tapon yrityksestä, vaaran aiheuttamisesta, törkeästä rattijuopumukseta, varkaudesta ja ampuma-aserikoksesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat