Mies sai kädet kuolleelta

Saksalaislääkärit ovat onnistuneet siirtämään kädettömälle miehelle kaksi kokonaista käsivartta. Sairaala tiedotti leikkauksen onnistumisesta tänään.

Leikkaukseen osallistuneen lääkärin Edgar Biemerin mukaan kokonaista käsivartta ei ollut siirretty koskaan aikaisemmin.

Potilas oli 54-vuotias maanviljelijä, joka oli ollut pahan onnettomuuden jälkeen kuusi vuotta kädettömänä.

Leikkaus kesti 15 tuntia ja siihen osallistui 40 terveydenhuollon ammattilaista.

Leikkausta ennen sairaalan henkilökunta varmisti, että mies pärjäisi sen ajatuksen kanssa, että hänellä olisi toisen ihmisen kädet. Potilas piti kuitenkin tärkeimpänä sitä, ettei hän enää tarvitsisi ympärivuorokautista hoitoa.

- Kun hän heräsi ja katsoi käsiään, hän totesi "oikein hyvä", Biemer kertoi.

Sopivan luovuttajan löytäminen oli vaikeaa, sillä käsivarsien piti tulla kutakuinkin samanikäiseltä ja samankokoiselta mieheltä, jolla oli suunnilleen samanvärinen iho ja sama veriryhmä kuin potilaalla.

Biemerin mukaan käsivarrenluovuttajien löytäminen on yleisesti ottaen vaikeaa, sillä raajan poistaminen kuolleelta häiritsee usein omaisia enemmän kuin munuaisten tai muiden sisäelinten.

Lääketieteellisesti käsivarrensiirron suurin haaste on saada potilaan elimistön immuunipuolustusjärjestelmä hyväksymään uudet raajat.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat