Mies ryöstettiin Oulussa – puukkomies vaati pizzaa itselleen

Ostoksilta eilen illalla tullut mies ryöstettiin puukolla uhaten Oulun Kaakkurissa.

Kaakkurin Citymarketin lähistöllä uhrin luokse oli tullut kaksi hänelle entuudestaan tuntematonta miestä. Toinen miehistä oli uhannut ostoksilta palannutta miestä puukolla ja vaatinut hänen kantamaa pizzalaatikkoa itselleen.

Asianomistaja ei ollut suostunut luovuttamaan tavaroita, joihin kuului pizzalaatikon lisäksi myös kaksi ostoskassia, vaan tarttui puukkomiestä kiinni, ja sai kaadettua tämän maahan.

Miesten kesken syntyi painitilanne, jonka päätyttyä puukkomies nappasi asianomistajan ostoskassit ja pizzalaatikon mukaansa. Ryöstäjät pakenivat paikalta juosten, eikä heitä ole toistaiseksi tavoitettu. Asianomistajalle aiheutui ryöstössä käytetystä puukosta haava sormeen.

Ryöstäjien tuntomerkit: puukolla uhannut mies oli noin 25-30-vuotias, pituus noin 180 cm, normaali vartalo, yllä tumma takki ja päässä musta pipo, oikeassa kämmenselässä oli tatuointi. Toinen miehistä oli nuoremman oloinen ja pukeutunut tummaan takkiin ja tummaan pipoon.

Asiaan liittyviä vihjeitä voi ilmoittaa Oulun poliisilaitoksen vihjepuhelimeen 071-8767844.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat