Mies pakoili poliisia kolme kuukautta – "täysin mielivaltainen teko"

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut 23-vuotiaan miehen epäiltynä heinäkuussa sattuneeseen tapon yritykseen. Mies ehti pakoilla poliisia liki kolme kuukautta ennen kuin hän jäi kiinni.

Tapon yrityksestä epäilty mies saatiin kiinni Turun Varissuolla toisen rikostutkinnan yhteydessä perjantaiyönä viime viikolla.

Miehen epäillään lyöneen teräaseella toista miestä Turun keskustassa lauantaiyönä heinäkuun alussa. Poliisin mukaan mies aiheutti tuntemattomalle miehelle kaulaan vertavuotavan, hengenvaarallisen vamman.

– Tämä on ollut täysin mielivaltainen teko ja motiivia ei tunnu olevan. Lääkärilausuntojenkin mukaan hengenlähtö on ollut erittäin lähellä. Tässä on ollut enemmän tuuria kuin taitoa. Lääkärit ovat olleet aika fakiireita, kun mies on hengissä, rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa mies on kertonut olleensa tapahtuma-aikaan vahvasti päihtyneenä. Mies on kertonut aiheuttaneensa vamman toisen miehen kaulaan, mutta hän on kiistänyt käyttäneensä teräasetta. Mies on vedonnut osin muistamattomuuteen.

Poliisi yritti useasti tavoittaa rikoksesta epäiltyä miestä, mutta tämä ei halunnut selvittää asiaa, vaikka oli tietoinen poliisin tavoittamisyrityksistä. Miehellä ei ole aikaisempaa merkittävää rikostaustaa.

Poliisin mukaan uhri on toipunut vammastaan. Rikos tapahtui Turun keskustassa 6. heinäkuuta.

Syytteennoston määräaika on 25. lokakuuta.

Lue myös:

    Uusimmat