Mies mursi vaimonsa kylkiluita Mustasaaressa

Pohjanmaan poliisi kertoo kahdesta alueellaan tällä viikolla tapahtuneesta vakavasta perheväkivaltatapauksesta.

Tiistai-iltana nainen oli hakeutunut sairaalahoitoon saatuaan vakavia vammoja pahoinpitelyssä. Vuonna 1963 syntynyt mies oli lyönyt vaimoaan nyrkeillä niin, että naiselta murtui molemmin puolin kylkiluita. Lisäksi hänen käsiinsä ja kasvoihinsa aiheutui mustelmia. Pahoinpitely tapahtui yksityisasunnossa Mustasaaren Helsingbyssä.

Poliisi otti miehen kiinni. Häntä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.

Mies löi äitiään kasvoihin

Toinen pahoinpitely tapahtui Huutoniementiellä Vaasassa eilisiltana. Vuonna 1983 syntyneen miehen epäillään lyöneen äitiään kasvoihin ja repineen häntä käsivarresta. Miehen epäillään myös syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla.

Mies oli paennut pahoinpitelyn jälkeen äitinsä kotoa autolla. Pian hän oli kuitenkin palannut ulko-oven taakse, josta poliisi otti miehen kiinni. Päihtynyt mies vastusti poliisia poliisiasemalle tultaessa. Häntä epäillään muiden rikosten lisäksi myös virkamiehen vastustamisesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat