Mies lähetti uhkauskirjeitä varakkaille henkilöille – motiivina raha

Poliisin mukaan törkeistä kiristyksen yrityksistä epäillyn miehen motiivina on ollut puhtaasti rahan saanti. Poliisi ei kuitenkaan tässä vaiheessa avaa tarkemmin miehen taloudellista tilannetta.

Yli 30-vuotiaan kymenlaaksolaisen miehen epäillään lähettäneen Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa useille ihmisille kirjeen, joissa hän on vaatinut rahaa sekä uhannut heidän terveyttään. Poliisin mukaan mies on yrittänyt perättömin keinon kiristää varakkailta ihmisiltä rahaa, mutta kukaan ei rahoja hänelle maksanut.

– Henkilöt ovat valikoituneet lähinnä verotietojen perusteella, rikoskomisario Tuomas Pöyhönen kertoo MTV3 Uutisille.

Kirjeet ovat olleet samantyyppisiä, mutta vaadittu rahasumma on vaihdellut muutamista tuhansista euroista kymmeniin tuhansiin euroihin. Mies on esiintynyt kirjeissä tunnettuna suomalaisena rikollisjenginä. Poliisin mukaan hänellä ei ole kuitenkaan mitään kytköksiä rikollisjengeihin.

Teot ovat tapahtuneet viime kuukausien aikana.

Mies on tällä hetkellä vapaalla jalalla, vaikka poliisi esitti miestä aiemmin viime kuussa vangittavaksi. Oikeus päästi miehen kuitenkin vapaalle jalalle, mutta määräsi hänet matkustuskieltoon.

Poliisi on saanut pääpirteissään asianomistajien kuulustelut valmiiksi. Asia siirtyy syyttäjälle ensi viikon alussa.

Lue myös:

    Uusimmat