Mies kuristettiin Nokian kylpylässä

Hotellihuoneessa oli vierailulla kaksi miestä, joista toinen oli alkanut käyttäytymään aggressiivisesti. Toinen vieraista yritti rauhoittaa häntä ottamalla kuristusotteen, jota hän piti kuitenkin liian pitkään. Uhri menehtyi vammoihinsa kolme päivää myöhemmin.

Nokian poliisi tutkii Nokialla kylpylähotelli Rantasipi Edenin hotellihuoneessa tapahtunutta henkirikosta.

Etelä-Suomesta kotoisin oleva mieshenkilö oli majoittunut hotelliin viime viikon keskiviikkona. Illan aikana hän oli lähtenyt Tampereen keskustaan, missä hän oli tavannut hänelle entuudestaan tuntemattomat kaksi miestä ja naisen. Päihtynyt ryhmä oli siirtynyt yöllä hotelliin jatkoille.

Hotellihuoneessa toinen vieraana olleista miehistä oli alkanut käyttäytymään aggressiivisesti, jolloin toinen vieraana olleista miehistä oli ottanut hänestä kuristusotteen ja ryhtynyt pitämään häntä aloillaan lattialla.

- Miehen tarkoitus on ollut kertomansa mukaan estää suurempien vahinkojen syntyminen. Hän piti kuitenkin kuristusotetta liian pitkään, kertoo rikoskomisario Pasi Nieminen Nokian poliisista.

Hotellihuoneen isäntä oli soittanut tilanteeseen apua. Poliisipartion saapuessa paikalle noin kymmenen minuutin kuluttua kuristaminen jatkui edelleen.

- Uhri oli tajuton ja eloton. Häntä yritettiin elvyttää paikanpäällä, Nieminen sanoo.

Kuristamisen uhri, 32-vuotias tamperelainen mies menehtyi saamiinsa vammoihin viime lauantaina.

Epäilty tekijä, 23-vuotias tamperelainen mies vangittiin Tampereen käräjäoikeudessa perjantaina todennäköisin syin epäiltynä. Poliisi tutkii tekoa tappona. Poliisin mukaan vangitulla ei ole merkittävää rikostaustaa.

Kylpylähotellissa työ jatkuu normaalisti ja henkilökunnalle on tiedotettu asista. Kylpylähotellin johto ei halua kommentoida tapausta.

(MTV3-Johanna Sainio)

Lue myös:

    Uusimmat