Mies kärysi kahdesti ratista samana yönä

Vuonna 1987 syntyneen jyväskyläläisen miehen epäillään syyllistyneen viime yön aikana henkilöautolla kahdesti törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Jyväskyläläismies jäi kahdesti saman yön aikana kiinni törkeästä rattijuoppoudesta ja ilman korttia ajamisesta. Lisäksi miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Eilen kello 22.50 aikaan poliisipartion pysäyttämä mies puhalsi alkometriin 2,38 promillea. Saman miehen epäillään ajaneen tämän päivän puolella kello 02.15 aikaan poliisipartiota karkuun pohjoiseen johtavalla moottoritiellä. Kuljettaja ajoi 70 km/h nopeusrajoitusalueella 120 km/h nopeudella. Nopeusrajoituksen muututtua 100 km/h oli auton käyttämä nopeus 150 km/h. Auto kääntyi Kirriin ja siinä vaiheessa poliisi menetti autoon näköyhteyden.

Autoa etsittiin, mutta sitä ei löytynyt. Vielä aamulla kello kuuden aikaan sama auto työllisti poliisia. Poliisipartio havaitsi auton ja päätti pysäyttää sen. Auton kuljettaja kääntyi Seppäläntieltä Ahjokadulle punaisen liikennevalon palaessa. Auto tuntui hieman kiihdyttävän, mutta pysähtyi kuitenkin Ahjokadun toiseen päähän.

Auton kuljettajaksi osoittautui sama mies kuin aikaisemmin illalla. Tällä kertaa mies puhalsi alkometriin 1,92 promillea.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat