Mainos

Mies järjesti syöpäsairaalle vaimolleen koskettavan yllätyksen – "Hän on hämmästyttänyt minua voimallaan"

Aviomies halusi kiittää rankat syöpähoidot läpikäynyttä vaimoaan sitkeydestä ja positiivisesta asenteesta unohtumattomalla yllätyksellä.

Kun rintasyöpää sairastava Alissa Bousquet asteli ulos toivon mukaan viimeisestä kemoterapiahoidostaan, hänen miehensä kertoi ostaneensa kukkia hoitojen päättymisen kunniaksi. Vaimo odotti pientä kukkakimppua, joten hän yllättyikin täysin sairaalan aulaan toimitetusta kukkalähetyksestä.

Pian joukko ihmisiä ryhtyi kantamaan ruusuja täynnä olevia paketteja sisään yksi toisensa jälkeen.

– Hän on hämmästyttänyt minua voimallaan, rohkeudellaan ja positiivisella asenteellaan, aviomies Brad kertoo suositulla Youtube-videolla.

Brad kertoo halunneensa tehdä jotain erityistä vaimonsa viimeisen kemoterapian kunniaksi. Ruusujen avulla hän halusi osoittaa vaimolleen myös suurta rakkautta ja tukea. Aulaan tuodut viisisataa eriväristä ruusua juhlistivat naisen käymää kamppailua vakavaa sairautta vastaan.

Halusi jakaa saamaansa iloa myös muille

Paikallinen kukkakauppias oli liikuttunut miehen yllätyksestä ja päätti lahjoittaa miehen ruusuihin käyttämät rahat syöpäsäätiölle. Sana lahjoituksesta levisi nopeasti ja pian säätiölle saatiin kerättyä kokoon yli 4000 euron suuruinen summa.

– Tämä on asia, mikä on hyvin pienessä kaupungissa. Saatat vihata sitä, että kaikki tietävät asiasi, mutta kun tarvitset tukea, ei ole olemassa parempaa paikkaa asua, kukkakauppias iloitsee.

Yllätyksestä liikuttunut Alissa Bousquet ei kuitenkaan pitänyt ruusuja vain omana ilonaan, vaan jakoi ne ystäviensä ja perheensä avustuksella muille potilaille ja sairaalan henkilökunnalle.

– Antaminen on parempaa kuin saaminen, Alissa muistuttaa.

Katso videolta koskettava yllätys kokonaisuudessaan. 

Lähde: Huffingtonpost 

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.