Mielenterveyden keskusliitto vaatii päivystykseen arvokasta kohtelua

Mielenterveyden keskusliitto pitää Helsingin psykiatrisen päivystyksen muuttoa pois Aurorasta lähtökohtaisesti hyvänä asiana.

Psykiatriset potilaat odottavat jatkossa Malmin ja Haartmanin sairaaloiden terveyskeskusten tiloissa yhdessä muiden potilaiden kanssa.

Somaattisen ja psykiatrisen päivystyksen yhdistäminen on liiton mukaan askel psykiatristen sairauksien tasavertaistamisessa ja mielenterveyteen liittyvien sairauksien häpeäleiman poistamisessa.

Psyykkisten sairauksien asiantuntemusta tulee kuitenkin olla jo heti ensimmäisessä vastaanottotilanteessa.

– Ainahan on ensiarvoisen tärkeää, oli se sitten perusterveydenhuoltoa tai psykiatrisen puolen palveluita, että ihminen tulee arvokkaasti kohdelluksi, sanoo liiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.

Vastaanottajan tulee ymmärtää, mitä vaaditaan esimerkiksi psykoottisen potilaan kohtaamisessa. 

– Sen, miten ihminen on siinä tilanteessa rikki, arka ja pelokas ja sen takia ehkä käytökseltään uhmakas tai arvaamaton, Sydänmaanlakka sanoo.

Hoitoon tulo arka paikka

Huolta on aiheuttanut muun muassa potilaan tietoturvan toteutuminen, kun päivystyksessä ilmoittaudutaan taudin kuvasta riippumatta samoilla tiskeillä. Sydänmaanlakka vertaa tilannetta esimerkiksi siihen, kun ihminen hakeutuu hoitoon sukupuolitaudin takia.

– Kun menen vastaanottotilaan sairauteni kanssa, odotan, ettei sitä ruveta siinä käytävällä levittelemään, vaan että minulle annetaan aika ja paikka, jossa voin turvallisesti jakaa asian.

Sekä Malmin että Haartmanin sairaalasta viestitetään, että mielenterveyspäivystyksen potilaille on varattu rauhallisempia tiloja, joihin heitä voidaan ohjata.

Päivystys muuttaa maanantaiaamuna.

– Tietyllä tavalla näen asian hyvänä muutoksena, mutta näen samalla sen ahdistuksen määrän, joka tästä nousee, koska Aurora on ollut niin hyvä, pitkät perinteet ja vahvan ammattitaidon omaava paikka, Sydänmaanlakka sanoo.

– Olen luottavainen, että toiminta lähtee pelaamaan, mutta käytäntö varmasti osoittaa myös asioita, jotka ovat jääneet huomaamatta.

Sydänmaanlakka kehottaa asiakkaita olemaan yhteydessä Mielenterveyden keskusliiton neuvontaan, jos ongelmia ilmenee. Puhelimet ovat tosin soineet jo etukäteen, sillä muutos huolestuttaa sekä mielenterveyskuntoutujia että heidän omaisiaan.

Lue myös:

    Uusimmat